torstai 15.11.2018 Janina, Janika, Janita, Janette

Parasta paikallista

Veden keittokehotus edelleen voimassa

Veden keittokehotus jatkuu edelleen Niiniveden vesiosuuskunnan toiminta-alueella.
Kaikki juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä vähintään 5-10 minuutin ajan.
Tänään perjantaina 9.9. on saatu 8.9. otettujen uusintanäytteiden alustavat tulokset, joissa ei ole havaittu koliformisia bakteereja tai E. coli –bakteereja. Enterokokkien osalta analyysit ovat edelleen kesken ja alustavat tulokset saapuvat aikaisintaan huomenna lauantaina.
– Vaikka tilanne vaikuttaisi edelleen rauhoittuvan, keittokehotus pidetään voimassa ainakin huomiseen lauantaihin saakka, kunnes alustavat tulokset saadaan vahvistettua, ympäristöterveysjohtaja Lari Hölttä kertoo.

Keittokehotuksen purkamista tarkastellaan uudelleen huomenna lauantaina 10.9, kun analyysit enterokokkien osalta valmistuvat.
Asiasta annetaan seuraava viranomaistiedote lauantaina. Se julkaistaan sekä Vesannon että Tervon kunnan internetsivuilla. Tiedote toimitetaan julkaistavaksi myös vesiosuuskunnalle osakasjakelua varten.
Terveydensuojeluviranomaisen tietoon ei ole perjantaihin mennessä tullut vahvistettuja talousvesiperäisiä sairaustapauksia.

Jätä kommentti

*