Frisbeegolf kesätapahtuman teemana

Kuopion Invalidit kokoontuivat Karttulaan urheilulliseen tapahtumaan.

Kuopion Invalidit ry. on yhdistys henkilöille, joilla on pysyvä fyysinen vamma. Yhdistys edistää vammaisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä sekä valvoa heidän oikeuksiaan ja kehittää heidän mahdollisuuksia yhdessä oloon.

Yhdistys järjestää ympäri vuoden jäsenilleen tapahtumia, joihin kutsutaan osallistumaan myös muita Pohjois-Savossa toimivia yhdistyksiä. Yksi tämän kesän tapahtumista oli yhteinen kokoontuminen Karttulaan frisbeegolf-kentälle.

Koko kesän jatkunut hellesää vaihtui ukkosiin ja reippaaseen sateeseen, mikä oli selvästi osallistujia karkottava tekijä tapahtumassa. Vajaa parikymmentä uskaltautui mukaan ja kokeilemaan frisbeegolfia.

Yhdistyksen kokeneet muurinpohjalettujen paistajat olivat taas innolla talkoissa mukana. Tapahtumissa on aina pientä leikkimielistä kilpailua, niin nytkin ja palkinnot ovat useimmiten yhdistyksen jäsenten leipomia.

Tapahtuma oli todella mukava. Tunnelmaa tiivisti, kun sade alkoi loppua kohden kunnolla ropista. Niinpä joukko kerääntyi pystytetyn teltan alle ja yhdessä ihailtiin kaunista luontoa ympärillä.