Ensimmäistä kertaa Mansikkakarnevaaleilla

Pääsin kokemaan Suonenjoen legendaariset mansikkakarnevaalit ensimmäistä kertaa. Lähdin festivaaleille uteliaan odottavaisin tunnelmin.

Jo perjantaiaamuna huomasin paikkakunnan kiihtyneen sykkeen. Oli lettukojuja, hevosvaunuja ja ennen kaikkea kodeistaan poistuneita ihmisiä. Suonenjoki oli herännyt eloon. Tunsin itseni onnekkaaksi, kuin sain mahdollisuuden päästä seuraamaan koko paikkakuntaa yhdistävää juhlaa.

Oma karnevaaliviikonloppuni käynnistyi perjantaisella torivierailulla. Mielikuvieni mansikkakarnevaaleihin kuuluivat ehdottomasti mansikat. Siispä ostin litran tuoreita makeita mansikoita ja jäin seuraamaan mansikkatyttöjen haastattelua.

Ilo leijaili kaupungin yllä, tarttui ihmisistä toisiin ja sai hymyn syttymään kasvoilla.

Mansikkatyttökilpailu alkuun hieman kummaksutti minua. Ymmärrän mansikkatyttöjen edustavan kaupungin brändiä ja auttamaan julkisuuskuvan luomisessa ja markkinoinnissa. Moni paikallinen mansikkatytön nimikkeestä myös haaveilee. Se tarjoaa mahdollisuuden edustaa koko paikkakuntaa, sekä tietenkin mansikkaa. Ja kukapa ei makeaa mansikkaa haluaisi edustaa? Hieman kuitenkin ihmettelin, miksi haastattelussa kysyttiin yleisön mansikkatyttökandidaattien parisuhdestatuksesta tai liikuntaharrastuksista? Kiinnostavaa on pohtia, millaisten arvojen perusteella yleisön ihannetyttö valitaan: onko tärkeää, että nuori nainen on parisuhteessa ja huolehtii kehostaan ja ulkonäöstään liikuntaa harrastamalla? Ihanteellinen ihannetyttö ei toisaalta juuri poikkea yhteiskunnallisesti ja julkisesti tuotetusta naiseuden ihanteesta.

Toritapahtuman jälkeen siirryin ihastelemaan festivaalihumua. Perjantailta katsoin Portion Boysin keikan. Alueelle saavuttuani tunnelma oli katossa ja bileet parhaimmillaan. Yhtye villitsi yleisöä, ihmiset tanssivat ja lauloivat bändin musiikin tahtiin. Moni oli ottanut hieman vettä väkevämpää. Ihmiset heittäytyivät täysillä tunnelmaan, itse tyydyin seuraamaan sivusta, enkä lähtenyt mukaan villeimpiin jorauksiin. Nälkä yllätti. Vilkuilin ruokakojujen tarjontaa ja yhdellä kojulla toisensa jälkeen jouduin pettymään: kasvisruokavaihtoehtoja ei ollut, ainut lihaton ateria oli muurikkaletut. Letut olivat kyllä parhaita lettuja, joita olen aikoihin syönyt, mutta suolainen ruokakin olisi voinut maittaa, enkä usko olevani ainoa samaa pohtinut kasvissyöjä.

Lauantain kohokohtiin kuului ehdottomasti Iiron kultajuhlat. Olin liikuttua niitä seuratessani. Oli hienoa nähdä, kuinka ylpeitä ihmiset olivat Iiron menestyksestä ja kuinka merkityksellistä oman paikkakunnan ylpeys vaikutti myös Iirolle olevan. Iiron olympiavoiton juhlinta yhdisti suonenjokelaiset. Harvoin pääsee näkemään läheltä sellaista kollektiivista ylpeyttä ja liikutusta, mitä kultajuhlissa nähtiin.

Illan keikkavierailukseni valikoitui Viivi. Nuoren savolaislähtöinen laulajan herkkä tulkinta sai yleisön mukaansa. Viivin sanoituksissa käsitellään rakkauden ja ihmissuhteiden kipuja ja kauneutta. Sanoituksiin on helppo samaistua.

– Onko täällä särkyneitä sydämiä? Viivi kysyi yleisöltä.

Monen käsi nousi. Viivi aloitti uuden kappaleen ja sai tunnelman tiivistymään entisestään. En tuntenut alueelta ketään, mutta yleisö alkoi tuntua myös itsellenikin läheiseltä. Meillä oli jotain yhteistä: samat inhimilliset tunteet, joita koetaan kun rakastutaan ja kun sydän tulee särjetyksi.

Mansikkakarnevaalin parhain anti oli kokemukseni mukaan siinä, miten se yhdisti ihmisiä. Ihmiset näkivät paikkakunnalta pois muuttaneita vanhoja tuttujaan, läheisiä ystäviään, tutustuivat tuntemattomiin. Meitä kaikkia yhdisti yhteinen ilo, jota karnevaalien korkea tunnelma sai ihmisissä aikaan. Ilo leijaili kaupungin yllä, tarttui ihmisistä toisiin ja sai hymyn syttymään kasvoilla. Tuntemattomat tuntuivat tutummilta, olimme samassa paikassa, lauloimme samoja lauluja meille monille tutuista tunteista.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä