Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iso puurakennus tuhoutui tulipalossa Rautalammin keskustassa

Iso puurakennus paloi Rautalammin taajamassa tiistaina. Palo havaittiin noin kello 17:n tienoolla ja paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen väkeä ensin Rautalammilta ja Suonenjoelta. Lisäapuja sammutustöihin hälytettiin lopulta myös Etelä-Savon ja Keski-Suomen pelastuslaitoksilta.

Tulessa oli aiemmin veneveistämönä toiminut rakennus. Tämänhetkisen tiedon mukaan rakennus ei ollut kuitenkaan enää veneveistämönä, vaan pelastuslaitoksen tietojen mukaan harrastuskäytössä. Paikalla oli aiemmin päivällä ollut henkilöitä, jotka poistuivat rakennuksesta eivätkä he loukkaantunut palossa. Tulipalosta ei aiheutunut vahinkoja kellekään ihmiselle.

Rakennus paloi rajusti ja tuhoutui palossa kokonaan. Kovin palo oli saatu talttumaan pari tuntia sen havaitsemisen jälkeen, mutta sammutustöiden kokonaisuudessaan kestivät myöhään iltaan.

Palopaikka oli Riihikujalla Rautalammin taajamassa niin, että lähellä oli muun muassa kirjasto, ortodoksisen seurakunnan tiloja sekä kauppoja. Rautalammin paloasemalta oli matkaa palopaikalle noin 750 metriä.

Pelastuslaitoksen mukaan palo ei ollut kuitenkaan vaarassa levitä muihin rakennuksiin. Alkuun palosta aiheutui runsasta savun muodostusta ja sitten myös sammutusvesien aiheuttama höyrypilvi näkyi näyttävästi taajamassa.

Savun ei tiedetä aiheuttaneen kuitenkaan isompaa harmia, vaan savupilvi kohosi pääosin asuintalojen yli taivaalle.

Palon syttymisen syystä ei ole toistaiseksi tietoa. Palopaikkaa päästään mahdollisesti tutkimaan tarkemmin vasta aikaisintaan keskiviikkona.

Uutista on päivitetty klo 17:n ja 21.30:n välillä palon ja sammutustöiden edetessä.