Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt KPY-konsernin hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkaselle kauppaneuvoksen arvonimen.
Tikkanen aloitti KPY:n hallituksen jäsenenä vuonna 2007 ja hänet valittiin hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2016.
Aikaisemmin urallaan Tikkanen on toiminut muun muassa Kuopion Seudun Hengityssäätiön toimitusjohtajana, Finnvera Oyj:n aluejohtajana ja Lujatalon henkilöstöjohtajana.
Hän toimii tällä hetkellä KPY:n lisäksi myös Savon Voima Oyj:n ja Savon Energiaholding Oy:n hallituksissa.
Tasavallan presidentti myönsi perjantaina myös muita arvonimiä.
VR:n Pieksämäen konepajan entinen pääluottamusmies, Pieksämäen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sakari Ojala (sd.) on saanut kunnallisneuvoksen arvonimen.
Myös talousneuvoja, Heinäveden kunnanhallituksen puheenjohtaja Auvo Gustafsson (kesk.) sai kunnallisneuvoksen arvonimen.
Kuopiolainen neurokirurgian professorille, KYS Neurokeskuksen ylilääkärille Juha E. Jääskeläiselle on myönnetty lääkintäneuvoksen arvonimi.
Konneveden Osuuspankin toimitusjohtaja Ari Heikkilä Rautalammilta on puolestaan saanut talousneuvoksen arvonimen.
Yhteensä tasavallan presidentti myönsi 50 arvonimeä.