Asiasta ja vierestä: Milloin olen ollut onnellinen?

Päivi Taskinen-Kekki

Päivi Taskinen-Kekki

Metsälenkillä omissa ajatuksissani aloin pohtia onnen ja onnellisuuden tunnetta.

Tapanani on toivottaa syntymäpäiväsankareille onnea ja iloa sosiaalisessa mediassa, ja joskus vielä myös loistetta ja paistetta. Joulukorteissakin toivotetaan onnellista uutta vuotta hyvän joulun toivotuksen mukana.

Milloin olen ollut onnellinen?, kysyin itseltäni, kun jätin jälkiäni kevyeen lumipeitteeseen. Onnen tunnetta tai ainakin kevyen kuplivaa, kenties hetkellistä iloa tuottavat toki uudet kauniit kengät, vielä vuosien kuluttua päälle mahtuvat farkut ja täydelliset ateriat pikantteine makuineen sekä makeannälän taittavine jälkiruokineen.

Myös tuskaisen työläät ja vaivaa vaatineet urakat voivat johtaa onneen. Onnea on, kun on koko päivän istunut ratin takana ja Lapin-kohde alkaa jo näkyä horisontissa.

Onnea on, kun pihasaunan kiuas ja vesipata alkavat vihdoin lämmetä ja kohta pääsee saunaan. Onnea on myös, kun elämän ja arjen pyörteiden mutkikkaat solmut alkavat aueta ja asiat järjestyä. Pienetkin edistymiset asiassa voivat tuottaa onnen tunnetta.

Jaettu ilo ja onni tuntuvat usein ehkä parhaimmilta. Yhdessä tehty ja yhdessä syöty ateria, yhteisen naurut, pelit ja leikit sekä lenkit. Yhteisistä talkoista on jo aikaa, mutta sieltäkin on joskus onnen ja ilon tunnetta pulpunnut. Yhdessä ponnistellen, yhteisen hyvän eteen.

Onni on tulla kuulluksi.

Onni saattaa löytyä yllättävän läheltä. Helsingin Sanomissa (23.12.) onnellisuustutkija Emma Seppälä kiteytti asian puhuttelevasti sanoessaan, että ”voimme olla onnettomia, vaikka makaisimme Havaijilla kuukausia odottamallamme rantalomalla. Voimme olla ikionnellisia keskellä liikenneruuhkaa. Ympäristöllä ei siis ole merkitystä, jos sisäinen maailmamme voi hyvin.”

Mielellä on valtavia voimia. Jos vellon negatiivisissa tunteissani ja ajatuksissani, ne haluavat vain kasvaa entistä suuremmiksi möykyiksi.

Joskus kiitollisuutta, onnea ja iloa joutuu ihan etsimällä etsimään ja jopa kaivamaan. Sitten, kun onnen hippusia löytää ja niitä alkaa ruokkia, syntyy kasvun mahdollisuuksia.

Ihmisellä on tapana etsiä merkitystä ja merkityksellisyyttä elämäänsä. Miten mukavalta tuntuukaan, kun voi olla avuksi toiselle ihmiselle. Ehkä juuri siksi niin moni hakeutuu vapaaehtoistöihin.

Onni on tulla kuulluksi, mutta onnea voi tuottaa myös toisen kuunteleminen ja yhteiset keskustelut, joissa molemmilla on mahdollista oppia uutta toisesta ja elämästä. Vanha voi opettaa nuorta ja nuori vanhaa.

Onni ja lupa on myös haaveilla, myös siitä koronaepidemian jälkeisestä ajasta ja lekottelemaan kutsuvasta ja kauniista aurinkorannasta, sillä unelmat kantavat ja kannattelevat.

Kommentoi