Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eduskuntavaaliehdokkaalta | Lapsiperheiden talousasioita voidaan parantaa

Tämän päivän lapset tekevät huomisen tulevaisuuden. Monet lapsiperheet ovat kuitenkin rahallisesti tiukilla. Keinoja arjen helpottamiseen on mahdollista löytää.

Joissain maissa on reilummin panostettu äitinä olemisen ja työelämän yhteensovittamiseen. Ja samalla huomioiden perheen taloudellinen tilanne. Esimerkiksi jos perheeseen syntyy useita lapsia, voi äiti saada merkittäviä helpotuksia jatkossa työelämän verotuksessa palatessaan töihin. Verohelpotukset äidin palkkaan tulevat sitä vahvempina, mitä useampi lapsi perheeseen syntyy. Tämä voi motivoida äitiä yhdistämään työ- ja perhe-elämää. Ansioverotuksen keventyessä perheelle jäisi enemmän rahaa käyttöön.

Syytä olisi Suomessa huomioida myös enemmän äidin tulevaisuuden taloudellinen tilanne myös. Merkitystä rahallisesti on myös sillä, miten paljon vapaat vaikuttavat eläke-etuja laskevasti. Tätä tulisi Suomessa tarkastella vakavasti.

Varsinkin tällaisina aikoina, kun eläminen on kallistunut, on merkitystä kuinka poliittiset päätökset vaikuttavat perheiden rahatilanteeseen.

Suomi laittaa rahoja ulkomaille jopa sellaiseen kehitysapuun, joista ei ole riittävän tuntuisesti olemassa vaikutusarvioita. Tärkeintä on suomalaisten etu huomioida aina ensin.