Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijalta: Kysymyksiä Suonenjoen kaupungin päättäjille

Monen monta vuotta on pidetty Lempyyn puolia. Tämä käy jo kunnon piälle.

Kesäkuussa 2022 Kaupunginvaltuusto päätti, että koulu saa jatkaa toistaiseksi. Kuitenkin samassa kokouksessa Kaupunginjohtajan, mielestäni painostavalla ohjauksella, hyväksyttiin talouden tasapainottamisohjelma. No, syksyllä Koulutuslautakunta päätti siirtää vuoden 2024 elokuusta alkaen 5- ja 6 luokat yhtenäiskoululle. Ne pienemmille esimerkkiä näyttävät kummioppilaat.

Maanantaina 19.12. seurasin kaupungin valtuuston kokousta, jossa onneksi Pasi Raatikaisen ehdotuksella ja reilun enemmistön äänillä, saimme koululle suunnittelurahaa 30 000 euroa vuodelle 2024. Saa nähdä, tippuuko tuo raha ennen sitä listalta pois, niinkuin se edellinenkin 20 000 euron suunnitteluraha parin vuoden takaa.

Näin näkyi tapahtuvan myös kunnan muissakin asioissa, mikä tuli selville kokousta seuratessa. Näistä valtuutetutkin huomauttelivat.

Ne pienemmille esimerkkiä näyttävät kummioppilaat.

Suunnittelusta sen verran, että Suonenjoen Kaupunki on tilannut opinnäytetyönä tehdyn Lempyyn koulun kuntoarvion, joka valmistui 2017. Löytyy atk:oosta, Lempyyn koulun kuntoarvio. Siellä on todettu välittömästi tehtäviä korjauksia aika paljon, joten koulun kunnosta voi päätellä jotain, kun 7-vuoteen ei ole tehty mitään tämän poliittisen taiston ollessa päällä. Siellä on laskettu myös peruskorjauskustannus, samoihin aikoihin edellisen valtuuston kaudella myös uuden koulun rakentaminen noin 2 miljoonaa.

Valtuuston kokousta seuratessa, ihmettelin, kun miljoonainvestoinnit menivät läpi ilman kommentteja ja esimerkiksi 200 000 euron latukoneen hankinnasta keskusteltiin puoli tuntia.

Toivoisinkin rohkeasti virkamiehiltä (kaupunginjohtaja, kaavoittaja, koulutusjohtaja ym) sekä valtuutetuilta ja puolueilta kommenttia aika ajoin esimerkiksi tässä lehdessä siitä, miksi tehdään mitäkin päätöksiä. Täällä moni kaupunkilainen kovasti ihmettelee näitä päätöksiä.

Tässä valmiiksi muutamia kysymyksiä:

Miten koulutuslautakunta voi yksin tehdä noin ison päätöksen, että kaikki Suonenjoen 5-ja 6 luokat siirtyvät keskustaan. Ja miksi valtuustosta ei kukaan tehnyt tähän muutosehdotusta?

Miksi investointipuolen rahaa ei voisi tarkastella välillä ja siirtää sieltä esimerkiksi koulutuspuolelle?

Miksei kaupunki panosta Suonenjoen Pohjois-alueen kehitykseen Kuopion lähellä, kun varmoja uusia veronmaksajia olisi tulossa, mutta kuitenkin tehdään keskustaan kokeilumielessä asutusalue?

Koskeeko kävelyn ja pyöräilyn edistäminen pelkästään keskustan läheisyyttä? Meillä lapset kulkevat Palokankaantietä, jossa on nopeusrajoitus 60km/h, työpaikkaliikenteen ja rekkojen seassa ilman kävelytietä. Näin talvella tiehen muodostuu aika kapea ränni missä taapertaa. Kuka kaupungin puolesta istuu käräjillä, jos lapsi jää siellä auton alle?

Kiitos selkeistä vastauksista jo etukäteen ja parempaa uutta vuotta kaikkinensa.