Asiasta ja vierestä Konmarituksen riemua

Japanilainen Marie Kondō julkaisi jo vuosia sitten Suomessa suureksi hitiksi pompanneen KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika.

Konmarituksen idea on pähkinänkuoressa, että koko kodin tavarat käydään kerralla huolellisesti läpi ja jokaisen tavaran kohdalla pysähdytään ja mietitään, että tarvitaanko tavaraa oikeasti. Metodissa myös jokaisen asian kohdalla täytyy itseltään kysyä kysymys “Tuottaako tavara minulle iloa?”. Jos vastaus on kyllä, niin tavara säilytetään, mutta jos vastaus on ei, niin tavarasta luovutaan.

Järjestelyasiantuntijan ajatus on, että kun koti uudelleen järjestetään ja tavarat käydään läpi tällä tavalla, tulee siitä asukkailleen pysyvää iloa. Organisointitapaa puolustetaan myös siksi, että kun sen on kerran saanut tehtyä kunnolla, niin sitä ei tarvitse tehdä uudelleen.

Konmarin tavaroihin suhtautuminen puhtaasti ilon kautta huvittaa monia. Vitsikkäissä kuvissa ikkunasta lentää ensimmäisenä pihalle työpaikan avaimet.

Myönnetään, joitakin hätiköityjä ratkaisuja tuli toisinaan tehtyä.

Jos ei jäädä kiinni vitseihin, vaan mietitään tosissaan, ei Kondōn ajatus ole lainkaan hukkateillä, vaikka ei kirjaa ole tullut luettuakaan.

Innostuin jo joitakin vuosia sitten ”tavaroiden kierrättämisestä”. Tuolloin inspiraatio lähti liikkeelle ehkä enemmänkin halusta päivittää sisustusta uusiin puihin kuin Konmarituksen ilosanomasta. Kirpputorien ja kierrätettyjen vaatteiden ja tavaran ystävälle, kun saattoi milloin vain tupsahtaa uusi aarre eteen.

Aloin tarjota tavaroita ja vaatteita sukulaisille sekä ystäville. Välillä tein vaihtokauppaa, toisinaan ”roina” liikahti kirpputoripöydällä, jos ei muuten, niin lahjoitin ilmaiseksi. Roskiin heitin vain oikeat roskat, sillä en pysty heittämään mitään käyttökelpoista tunkiolle vain siksi, että se on minulle ”roska”.

Huomasin hyvin pian, miten hyvän olon turhista tavaroista luopuminen tuottaa. Huomasin siis lopulta ennen kaikkea, miten luopumiseen ei kuolekaan.

Kun jokin esine ei enää ilahduttanut tai sille ei ollut käyttöä, sai tavara lopulta murheetta mennä. Myönnetään, joitakin hätiköityjä ratkaisuja tuli toisinaan tehtyä, mutta en ole jäänyt niitäkään miettimään.

Sittemmin olen huomannut tekeväni tätä säännöllisesti aina näihin päiviin saakka ja erityisesti muutot ovat olleet todellisia pesänpuhdistajia. Nyt ollaan jo lähellä Konmarituksen ajatusta, jossa jäljelle ovat oikeasti jäämässä lähinnä vain tarpeelliset tai iloa tuottavat asiat.

Toki on niissä jäävissäkin asioissa on turhakkeaarteita. Suurin oppi onkin ehkä ollut etteivät nekään ole oikeasti pyhiä.

Eihän lahjakoru ilahduta lahjan antajaa, jos sitä ei koskaan saajan kaulassa näe. Miksi siis sellaista säilömään, jos sille olisi onnellisempi kantaja muualla.

Lue lisää aiheesta