Asiasta ja vierestä | Pyhälapasen pieni kosketus

Se oli kylmä ja kuulas helmikuinen pakkaspäivä. Ajelin kotikulmilta kohti kirkonkylää. Sakeahkon kuusimetsän kohdalla lähti yhtäkkiä orava kirmaamaan tien yli. Mitään ei ollut tehtävissä. En kerennyt edes jarruttaa. Katselin peilistä auton takana pöllyävää pakkaslunta, ja näin kuinka siinä oravaparka pyöri pienenä pallona lumivanassa. No minkäs teet, näin joskus käy! Harmitti!

Kotipihassa olen useana päivänä seurannut oravien veikeitä touhuja pihakuusissa. Vikkelästi ne kirmaavat puusta toiseen, ja juoksevat vinhaa vauhtia, kun hanki niitä hyvin kantaa. Joskus ne tulevat katselemaan ikkunasta sisään. Ne osaavat yllättää todella nopeasti.

Jatkoin hetken matkaani, mutta tulin katumapäälle. Harmitti itseasiassa niin paljon, että päätin kääntyä takaisin katsomaan, kuinka kurreparalle kävi.

Meni hetki ennen kuin löysin sopivan vähälumisen risteyksen, missä käänsin autoni palatakseni onnettomuuspaikalle. Ajattelin, etten kertakaikkisesti voi jättää ehkä haavoittunutta eläintä tielle. Mietin jo mielessäni, mitä tekisin mahdollisesti kituvalle oravalle.

Palatessani onnettomuuspaikalle näin jo kaukaa, kuinka orava pötkötti Harinkaantien raiteessa elottomana. Ajoin tien sivuun, laitoin vilkun päälle ja nousin autosta.

Ajorata oli yllättävän liukas. Ei tällä liukkaalla jarruttaminen olisi auttanut mitään, ajattelin. Lumipenkka oli yllättävän korkea, mistä orava oli eteeni tullut.

Orava on yllättävän pitkä eläin, kun se makaa tönkkösuorana.

Orava on yllättävän pitkä eläin, kun se makaa tönkkösuorana. Yhtään veripisaraa ei näkynyt missään. Katson veikeitä tupsukorvia ja ihmettelin sen todella pitkiä kynsiä.

On aina kurja nähdä ajoradalle menehtyneitä eläinten raatoja. Mietin, millä nostaisin oravaparan tien penkalle. Parkkikiekko olisi ollut hyvä nostoväline, mutta sitä autossa ei enää ole. Lumiharja ja kasvomaski tuntuivat liian haastaville. Laukusta löytyi lapaset: tottakai ne parhaat - suomalaisesta lampaan villasta käsityönä neulotut lapaset - niin sanotut pyhälapaset.

Ajattelin, että ei auta, on kuitenkin toimittava nopeasti, ennen kuin lisää autoja tulee. Laitoin lapaset käteen. Onneksi Harinkaantiellä ei ollut ruuhkaa.

Kosketin oravaa varovasti lapasella nostaakseni sen ajoradalta. Yllättäen se avasi silmänsä, nosti päätään ja silmänräpäyksessä pinkaisi metsään niin, että sen häntä vaan hulmusi. En tiedä, kumpiko meistä säikähti enemmän, mutta sinne meni! Hetken hämmästelin sen reipasta menoa.

Palasin autolle ja seuraavassa vähälumisessa risteyksessä käänsin suunnan taas kohti kirkonkylää.

Sellainen oli pieni pyhälapasen kosketus eräänä talvisena pakkaspäivänä.