Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asiasta ja Vierestä | Itämerellä hiljaisempaa kuin aikoihin

En ole koskaan ajatellut, että Suomea kohtaisi todellinen sodanuhka. Suoraan sanottuna olen ajatellut koto-Suomea naivisti lintukotona, jossa ainoa paha on viina, pimeys ja työttömyys sekä niiden tuomat lieveilmiöt.

Olen asunut Keski-Euroopassa, jolloin tuolloinen asuinmaa alkoi tuntua kotimaalta. Koin aikanani, että tulin läheisemmäksi tuon suuren maan kanssa kuin mitä siihen asti olin synnyinmaani kanssa tullut. Aikaa kului ja olen nyt todennut, että se oli sitä nuoruuden kasvukipua, kritisismiä omia juuria kohtaan ja irtiotto kaikesta siitä, mikä oli ollut aina.

Irtiotto kannatti, sillä se avasi uusia näköaloja. Niitä avautui niin hyvässä kuin pahassakin. Sain huomata, ettei Suomi ollutkaan byrokratiavapaa, vaan päin vastoin, se oli täynnä sitä. Byrokratiaa byrokratian päälle, jopa siinä määrin, että stereotyyppisesti byrokratian kultamaaksi tituleerattu Saksa jäi kakkoseksi. Sain nähdä mitkä jäljet sota oli jättänyt suureen maahan. Osalle oman sukupolveni ihmisistä Berliinin muuri oli ollut todellisuutta. Sitä ei nuorena voinut käsittää, että sodan jäljet juonsivat niinkin pitkälle, sillä olihan Suomessa asiat olleet hyvin jo pitkän aikaa. Olimme Suomessa länsimaiden etulinjassa, kun keskeinen Euroopan maa oli aikansa kahtiajakautuneena. Tosin silti 2000-luvun alun saksalainen nuori vitsaili katsoneensa Suomesta kertovan dokumentin, jossa kerrottiin, ettei Suomessa olisi WC-paperia, vaan sijalla käytettiin tuohta. Samoin he olivat ymmällään siitä, että meilläkin oli uimahalleja. Luulivat ilmeisesti Suomea takapajuiseksi katajakansan maaksi maamme sijainnin johdosta.

Nyt saamme kuulla maamme presidentin Sauli Niinistön kertovan, että maallamme ei ole sodan uhkaa. Maamme ei ole tulilinjalla ja että Itämerellä on hiljaisempaa kuin aikoihin. En tiedä mitä ajatella. En oikeastaan tiedä haluanko edes katsoa uutisia, joissa kerrotaan Ukrainan ja Venäjän välisestä tilanteesta.

On silti seurattava ja oltava ajan hermolla. On luotettava siihen, ettei maamme joudu sijaiskärsijäksi, vaikka selvää on, että se mikä naapurimaissa tapahtuu, ei voi olla vaikuttamatta tavalla tai toisella meidänkin elämäämme.

Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, millaiseen maailmaan jälkipolvemme jäävät. Millaisen maan ja kulttuurin heille olemme jättämässä? Olemmeko oppineet mitään ihmisyydestä tai mistään muustakaan? Ihmiskunta toistaa itseään uudelleen ja uudelleen. Aina löytyy syy sotaan. Ahneus kasvaa. Tuleeko ahneuden raja koskaan vastaan?

Sitä ei nuorena voinut käsittää, että sodan jäljet juonsivat niinkin pitkälle.