Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asiasta ja Vierestä | Ruokaa Suomesta, EU:sta vai mistä?

Otin kaupasta hyväksi maistamani palvikinkkupaketin. Olin ostanut tuon palvin ennenkin ja sen maku oli todettu hyväksi. Tihrustin tuoteselostetta ja yritin päästä kärryille missä pakettiin jalostettu putte oli asunut. Paketin etiketti kertoi yrityksen olevan perheyritys ja toimineen jo 80-luvulta lähtien. Yrityksen kotipaikka on Suomessa. Kerrottiinpa paketissa myös, että työ, joka valmistamisessa on tehty, olisi kotimaista. Kaikki muut tiedot paketista selvisi, paitsi se, missä kyseisen jalosteen putte oli lihamassaansa kasvattanut.

Moni kotimaiseksi tituleerattu tuote ei olekaan kokonaisuudessaan kotimainen. Kauppojen hyllyiltä poimimme tottuneesti tuotepaketteja oman tarpeen, mutta myös mielikuvien saattelemana. Tuotteen hintakin voi olla ratkaisevassa asemassa valintapäätöstä tehdessä. Suuremman dilemman edessä ollaan silloin, jos tuotteen maku on valintatekijä.

Kun on 80-luvulta lähtien tullut aivopestyksi tiettyjen brändien osalta niin, että vielä tänäkin päivänä kuvittelet automaattisesti tuotteen nimiön nähdessäsi paketin sisältävän ehtaa kotimaista raaka-ainetta, niin on suorastaan virkistävää ottaa aimo annos yleissivistävää tietoa ja perehtyä tuotteiden sisältöihin ja siihen, mitä niissä ei kerrota. Kotimaisuus edellä tuotteensa kaupan hyllystä valikoiva voikin jättää hyvällä omalla tunnolla kannattamatta sitä perheyritystä, joka on uurastanut jo 80-luvulta lähtien. Jos siis kotimaista raaka-ainetta halajaa. Toki siellä perheyrityksessä on aikanaan uurastettu kotimaisen tuotteen parissa, mutta nykyisin kotimaista on enää se uurastaminen. Tuotteen raaka-aineet tulevat jostain aivan muualta. Itse paketin mukaan raaka-aine on tuotettu EU:ssa, mikä sinänsä ei vielä sulje kotimaistakaan raaka-ainetta pois. Yrityksen nettisivuilta käy ilmi, että vaihtelevan raaka-aineiden saannin vuoksi etiketteihin on päädytty painamaan vain EU, sillä putte voi tulla EU:n sisältä mistä vain. Nyt se oli tuotettu saksalaisella puttetilalla, mikä sekin lienee jonkun perheyritys.

Kautta vuosien ovat tuottajat sekä jalosteiden tekijät kokeilleet, kuinka paljon kuluttajia liikuttaa ruoan tai jalosteen raaka-aineen alkuperä. Toisten tuotteiden kohdalla ulkomaisten raaka-aineiden käyttö on johtanut jopa tuoteboikotteihin. Tänä päivänä kauppojen hyllyjä koristavat sadat eri paketit täynnä elintarvikkeita, joista kuluttajan pitäisi valveutuneena osata valikoida itselleen se oikea tuote. Pakkausselosteiden tulkinta erilaisine terveys- sekä tuottajamerkkeineen alkaa olla jo suoritus itsessään. Voi olla, että kotimaisuus hämärtyy merkkiviidakossa ja vaikka kuinka haluaisit kotimaista tuotetta pöytään, niin tietämättäsi kannat kassi tolkulla ulkomaista pötyä pöytään. Jos joku lohduttaa, niin onhan tuote sentään pakattu Suomessa.

Jos joku lohduttaa, niin onhan tuote sentään pakattu Suomessa.