Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asiasta ja vierestä Sukellus menneeseen

Sukututkimus on mielenkiintoista. Muutama vuosikymmen sitten sukelsin isänpuolen suvun historiaan. Silloin vielä pääsi kirkkoherranvirastoon tutkimaan kirkonkirjoja pitkälle 1900-luvulle saakka. Nykyään se ei ole mahdollista, sillä evankelis-luterilainen kirkkohallitus antoi reilut kymmenen vuotta sitten suosituksen, ettei sukututkijoita pitäisi päästää tutkimaan sata vuotta nuorempia kirkonkirjoja tai niiden mikrojäljenteitä. Taustalla ovat tietosuojakysymykset.

Mielenkiintoista on se, että kirkonkirjoihin on menneinä aikoina merkitty melkoisesti tietoa ihmisestä: syntymästä, kasteesta, avioliiton solmimisesta, rippikoulusta, rokottamisesta, lukutaidosta, kuolemasta, sairauksista, vanhemmista, sisaruksista. Toki tietojen määrä on kiinni siitä, mitä kirjaukset tehnyt pappi on kirjoittanut kirkonkirjaan. Sukunimi tai etunimikään ei aina välttämättä ole kirjoitettu samalla tavalla.

Joskus sukututkijan on oltava melkoinen ”salapoliisi”, jotta hän pysyy oikeilla jäljillä tai pääsee oikeille jäljille. Osassa Suomea sukunimi vaihtui, jos henkilö muutti uuteen paikkaan asumaan. Tämä oli muodostua kompastuskiveksi omassa sukututkimustyössäni. Kun menin sukupolvia taaksepäin, sukunimi kyllä säilyi, mutta yhtäkkiä 1840-luvun lopulla tutut henkilöt hävisivät. Sattumalta löysin Oulun maakunta-arkistosta tietoja tilakaupasta, joka koski tutkimaani tilaa. Sukunimi vaihtui, kun tutkimani sukuhaaran edustaja oli tehnyt tilakaupan: hän otti ostamansa tilan sukunimen käyttöönsä. Kun menin sukua taaksepäin, sukunimi vaihtui useampaankin otteeseen.

Nyt vuosikymmenten jälkeen olen palannut sukututkimuksen pariin, kun se on mahdollista omalla kotikoneella. Monien seurakuntien vanhat kirkonkirjat löytyvät netistä. Onneksi myös tekopitäjäni kirkonkirjat. Lihaa tietoluiden ympärille saa eri arkistojen digitoiduista tietokannoista. Vastikään päädyin Kansallisarkiston tuomikirjahakuun, mistä löysin tietoja tutkimuksen kohteena olevasta tilasta. Vanhat sanomalehtien arkistot antavat myös lisätietoa niistä suvun jäsenistä, jotka ovat syystä tai toisesta päätyneet lehtien sivuille vuosikymmenten kuluessa.

Sukututkimus on maailma, jolle voisi antautua kokopäiväisesti, jos se suinkin olisi mahdollista. Menneestä löytyy niin paljon mielenkiintoista. Takavuosina sain isotädiltäni kopiot hänen veljensä – siis isoisäni - rintamalta lähettämistä kirjeistä. Niitä olen lueskellut. Ne kertovat omaa tarinaansa papasta, josta minulla on vain muutama muistikuva reilusti yli puolenvuosisadan takaa. Isomummolla osoitetuissa kirjeissä puhuu nuori sotilas siellä jossain ja on huolissaan siitä, miten kotitilalla saadaan työt tehtyä.

Usein mietin, mitä meistä jää jäljelle tulevia sukututkijoita varten, kun elämme digimaailmassa.

Maailmantarkkailija Virmaan rannalta.

Lihaa tietoluiden ympärille saa eri arkistojen digitoiduista tietokannoista.