Asiasta ja vierestä: Turva kelkassa

Marja Kekki

Tänä vuonna on ollut paljon puhetta turvallisuudesta. Koronaturvallisesti on pitänyt tehdä töitä, hoitaa sosiaalisia suhteita ja arkisia asiointeja. Kaikki ne, jotka ovat voineet tehdä työnsä kotonaan, patisteltiin etätyöhön.

Pippalot ja laulajaiset ovat olleet tauolla ja vanhemman väen on ollut viisaampi pysyä kotona ja pitää ovet lukossa, ettei kukaan pääse tuomaan ei-toivottua virusviikaria tuliaisena. Pakolliset ostokset ja muu asiointi on täytynyt hoitaa kuonokoppaa käyttäen.

Potilas- ja asiakasturvallisuuden kanssa saa aina olla tarkkana. Tietoturvallisuus se vasta tarkkuutta kysyykin. Tietotekniikan kehitys on helpottanut ja nopeuttanut monia asioita, rosvousta ja kiusaamistakin. Huijarit höynäyttävät tunnusluvut ja tyhjentävät tilin ennen kuin hyväuskoinen ennättää kissaa sanomaan.

Turvallisuutta vahvistamaan on kehitelty virastoja, joukkoja, välineitä ja ohjeita. Touhukkaasta ponnistelusta huolimatta täydelliseen turvallisuuteen ei koskaan päästä, vaikka uhkia ja riskejä saataisiinkin vähenemään.

Uskoa turvaan haetaan pitämällä rautaa rajoilla, ruista ranteissa ja valvontakamerat vireessä. Mikään ei kuitenkaan pomminvarmasti takaa, että turva pysyy kelkassa eikä ikäviä tapahdu.

Elämänkaarella turvallisuuden merkitys vaihtelee ikäkausien mukaan, mutta matkassa se kulkee aina.

Asiointi on täytynyt hoitaa kuonokoppaa käyttäen.

Pienelle vauvalle kehittyy elämän alkutaipaleella perusturvallisuus, jonka varaan kasvavan ja potristuvan ihmisen itseluottamus rakentuu. Perusturvallisuus on luottamusta omaan arvoon, sanotaan.

Olen tärkeä ja arvokas, kun tarpeisiini vastataan ja saan evästä nälkääni, lämmintä päälle ja lohdutusta mielipahaani. Mikäli taas saan toistuvasti huutaa hätääni eikä siihen kukaan vastaa, kovin on maailmani musta.

Villeinä nuoruusvuosina turvallisuus ei ole varsinaisesti ykkösjuttu, vaikka äiti aina natkuttaakin. Vauhti ja vaaralliset tilanteet vetävät puoleensa, minkäs sille mahtaa.

Aikuisena ja keski-ikäisenä saa olla huolissaan lasten ja lastenlasten turvallisuudesta, työllisyydestä ja lainoista selviämisestä.

Elämänkaaren loppupäässä, kun vanhuudenvaivat alkavat nakerrella maallista tomumajaa ja ikätovereista yhä useampi vaihtaa hiippakuntaa, turvattomuus uhkaa hiipiä seniorin puseroon.

Turvallisuuden tunteeseen tuudittautumiseen auttaa ennustettavuus. Arjen rullaaminen samaa latua luo turvaa, mutta kyllä se tylsistyttääkin ja uhkaa näivettää pystyyn koko eukon. Vaarat ja vauhti eivät ole minua varten, mutta pientä liikettä elämässä täytyy olla.

Kirjoittaja on Harjakankaan mummo.

Kommentoi