Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asiasta ja vierestä Lapseksi jälleen

Teinien suusta se totuus kuuluu. Eräänä iltana kuuntelin jälleen tyttären pohdintoja, joissa on vinha perä: ”Kuule äiti. Sinäkin olet vielä lapsi. Ihmiset ovat vain päättäneet, että jossakin tietyssä iässä ihmisestä tulee aikuinen, mutta ihan sama tyttö tai poika se ihminen edelleen on. Tukka vähän harmaantuu ja naama rypistyy, mutta samoja ajatuksia ja tunteita siellä nahkan alla edelleen on.”

Aivan. Meissä oleva taapero on vain venynyt, vanunut, kasvanut, kaljuutunut ja muutoinkin saanut aikuisuuden ulkoisen kuorrutuksen. Näin keski-iässä alkaa kiinnostaa, että millaisia ne meidän sisäiset lapset oikeastaan ovatkaan. Mikä meissä muuttuu ja mikä on pysyvää? Puolivuosisataa taaplattuaan ei enää tarvitse esittää koko ajan niin kovasti ”aikuista”.

Ainakin sisäinen lapsi on herkempi, aidompi, suorempi ja huumorintajuisempi kuin me aikaihmiset. Kaikki asiat eivät ole niin vakavia tai ei niitä ainakaan tarvitse märehtiä kovin kauan. Pieruhuumorille saa nauraa. Tilannetaju voi kirvoittaa esiin pelleilijän. Itketään, kun itkettää ja suututaan, kun suututtaa. Sanotaan suoraan mikä mättää, sovitaan ja jatketaan matkaa. Mutta mitä tekee moni aikuinen? Selittelee, väistelee, pitää yllä kovaa kuorta ja naamaa.

Nolostellen sanotaan, että joku ”taantuu” lapseksi jälleen. Ei ole oikein sopivaa saada itkupotkuraivareita kesken palaverin tai heittää juhlissa sukkahousuja pois ja juosta paljain jaloin hippasilla. Lapset elävät hetkessä spontaanisti ja antavat tunteiden tulla ja mennä. Me aikuiset toppuutellaan, kielletään ja pönötetään. Milloin sinun olisi tehnyt mieli heittäytyä pois pönötysroolista?

Hyviä käytöstapoja ja kohteliaisuutta on tietysti hyvä hioa kasvatuksella kuntoon, mutta toivottavasti elämä ei kitke meistä pois tunteita ja mielen vapautta.

Joulu lähestyy. Joululauluissa jollotetaan joulurauhasta. Moni meistä etsii oikeasti joulurauhaa. Mahdollisuutta pysähtyä hetkeksi ja kokea jotain hyvää ja kaunista. Voisiko rauha löytyä, jos kykenisi kohtaamaan oman sisäisen lapsensa? Jos kykenisi olemaan läsnä hetkessä, ilman että murehtii mennyttä tai suunnittelee tulevaa? Voisinko olla jälleen se taapero, joka ilahtui paketeista ja poltti joka joulu suunsa kuumaan joulutorttuun (koska sitten sai aina pax-pastillin Ü)? Se, joka viimeiseen asti halusi leikkiä joulupukkisatua, vaikka ei oikeasti ollut uskonut Korvatunturin ukkoon enää aikoihin.

Itketään, kun itkettää ja suututaan, kun suututtaa.

Laulu meitä kehottaa: ”Jo vanhakin nyt nuortuu, kuin lapsi leikkimään ja koukkuselkä suortuu, niin kaik’ on mielissään…” Ei se ihan helppoa ole, heittää arkiminää nurkkaan, mutta aion kyllä tavoitella huoletonta joulumoodia. Koska jouluna saa olla lapsellinen ihan luvan perästä!

Leikkisää joulua kaikille!

Kirjoittaja on elämän ihmettelijä ja elinkeinoasiamies Vesannolta.