Asiasta ja vierestä: Pahikset piilottelevat pimeydessä

Kurpitsalyhty vaanii kulkijoita. Päivi Halonen
Päivi Halonen

Päivi Halonen

Lähestyvä pyhäinpäivä herättää monenlaisia tuntemuksia. Lapsuudessa päivä tunnettiin pyhäinmiestenpäivänä. Puhuttiin kuolleiden sieluista ja vietiin umpipimeässä marraskuun illassa kynttilöitä hautausmaalle.

Lapsen mielessä sekoittuivat tarinat mirhamintuoksuisista Itämaan tietäjistä ja kylän kuuluisasta, kuolleesta juoppohullusta. Mikä tekee miehestä pyhän – kuolemako, koska hautausmaalla muistettiin kuolleita?

Kynttilöiden vieminen tai ainakaan vainajien muistelu ei jäänyt mieleen hehkeänä lapsuusmuistona.

Vuosien vieriessä on tullut saateltua haudanlepoon läheisiä, ja vainajien muistamisesta on tullut luonnollinen osa juhlapyhän viettoa.

On ollut joku, jonka kanssa on kulkenut pätkän elämäntaivalta, ja josta on omia, henkilökohtaisia muistoja.

Kynttilän voi sytyttää myös kotilieden lämmössä ja valossa. Pimeään ei ole pakko lähteä rämpimään ja kummituksia kuulostelemaan.

Pimeydessä ei näe kuka siinä vierellä kulkea teputtaa.

Aikojen saatossa pyhäinpäivään on nivoutunut myös amerikkalainen halloween.

Juhlapäivissä on paljon samaa. Olevan maailman ja yliluonnollisen maailman rajat rikkoutuvat, vainajat ja henget liikkuvat elävien joukossa – pimeydessä ei näe kuka siinä vierellä kulkea teputtaa.

Amerikan mailla halloween on kaupallinen naamiaisjuhla. Lapset pukeutuvat kummitusasuihin ja kiertävät naapurustossa kerjäämässä karkkia.

Jos suomalaiset pikkunoidat pyytävät pääsiäisenä lupaa virpoa, Amerikan pienet haamut tarjoavat vaihtoehtoina karkkia tai kepposta. Jos heille ei tarjota karamellia, kitupiikkiä kohtaa kepponen.

Mitenhän tämä käytännössä toteutetaan? Tuskin Atlantin toisella puolellakaan kasvatusoppaisiin on kirjattu, että kannusta lasta räjäyttämään postilaatikko, jos hän ei saa karkkia naapurintädiltä.

Pyhäinpäivän ja halloweenin kanssa samaan aikapoimuun asettuu myös kekri. Syyskuun puolivälistä marraskuun alkuun ajoittuva sadonkorjuukauden juhlinta näkyy meillä nykyisin yhteisöllisinä kyläjuhlina sekä ruokaa ja juomaa, kulttuuria, musiikkia ja mytologiaa yhdistävinä erilaisina tapahtumina.

Tästä oiva esimerkki on perjantaina 5. marraskuuta tapahtuva kekripukin polttaminen Tervossa Suppuniemen pellolla.

Maailma on nykyisin niin pieni, että kuka vaan vaikka Savon sydänmailla voi koota mieleisensä cocktailin juhlatavoista.

Kekriä voi viettää pistelemällä poskeensa satokauden herkkuja joko levollista pöytäkynttilänliekkiä tuijotellen tai irvistelevää kurpitsalyhtyä vilkuillen.

Kommentoi