Asiasta ja vierestä: Karkkirahaa ja lihakeittoa

Partaharjun hiippakuntaleirin leirikirja. Anne Hakkarainen
Anne Hakkarainen

Anne Hakkarainen

Löysin isän jäämistöstä Partaharjun hiippakuntaleirin leirikirjan vuodelta 1956. Liikutus valtasi mielen, sillä muistan, kuinka isä muisteli leiriä meille 11-vuotiaan pojan näkökulmasta.

Leiri oli hyvin odotettu, sillä sinne saapui nuoria eri paikkakunnilta. Itse leiri oli onnistunut ja mukava kokemus, mutta isän mieltä kaihersi hänen isänsä eli pappani sanat, kun hän oli antanut isän mukaan leirille karkkirahaa.

Pappa oli sanonut, että älä käytä koko rahaa vaan tuo osa takaisin. Kyseinen rahasumma oli ollut vaatimaton verrattuna muiden poikien saamiin karkkirahoihin. Isä ei uskaltanut ostaa leirikioskista mitään ja katsoi vierestä, kun muut herkuttelivat limsoilla ja karkeilla.

Isä palautti leirin jälkeen rahan papalle ja sanoi, että siinä on koko raha takaisin. Silloin ehkä pappakin tajusi, että oli ollut liian nuuka ja vaatinut lapselta kohtuuttomia. Vaikka raha oli tiukassa, ei talous olisi kaatunut karkkirahaan.

Isä päätti silloin, että jos hänellä on joskus lapsia, hän antaa lapsille luvan käyttää leirillä vaikka koko rahan karkkeihin, niin heille ei jää ulkopuolinen eikä epäreilu olo.

Saimme kotoa karkkirahaa leireille ja retkille, mutta täytyy myöntää, että emme mekään siskojen kanssa hennoneet koko rahaa käyttää, vaan säästimme siitä myöhempään käyttöön muun muassa kyläkaupan merkkari- ja salmiakkipommiostoksiin.

Eivätkä leiriläisten mahat olisi murisseet niin kovasti.

Itse asiassa isällä oli toinenkin epämieluisa muisto kyseiseltä leiriltä, sillä siellä oli tarjottu kylmentynyttä kaalikeittoa, jossa oli sitkeitä lihapaloja ja isoja kaalinlehtiä. Hän ei voinut syödä kaaliruokia enää tuon kokemuksen jälkeen.

Itsekin muistan, kun yhdellä varhaisnuorten leirillä 1980-luvulla oli ruokana lihakeittoa, jossa oli hieman raa’aksi jääneitä isoja juureskuutioita ja sitkeitä lihapaloja.

Miksi ihmeessä nuorten leirillä tarjottiin lihakeittoa eikä vaikkapa perunoita ja jauhelihakastiketta? Ruoka ei olisi ollut sen kalliimpaa eikä työläämpää valmistaa, vaan ruoka olisi maistunut kaikille eikä hävikkiä olisi tullut niin paljon eivätkä leiriläisten mahat olisi murisseet niin kovasti.

Toki leirillä selvittiin hengissä iltapalaan asti, mutta silti ruoat olisi voinut miettiä myös ruokailijoiden kannalta järkeviksi eikä vain seurata jotain perinneruokalistaa.

Nykyaikana seurakuntien ja muiden järjestäjien leirit ovat onneksi toisenlaisia, sillä leireillä tarjottu ruoka saa nuorilta kehuja ja ruokailu on odotettu yhteinen hetki.

Lasten ja nuorten kokemuksia ei pidä vähätellä vaan kuunnella tarkalla korvalla ja ottaa heidän näkemyksiään huomioon. Yhteistyössä ja neuvottelemalla löytyvät vaikkapa mieluinen ruokalista ja sopiva karkkirahan määrä. Kun asioihin pääsee vaikuttamaan, niihin myös sitoutuu paremmin.

Kommentoi