Asiasta ja vierestä: Luuta ei riitä lukoksi

Soili Riepula Soili Riepulan kuva-albumi
Soili Riepula

Soili Riepula

Kun entisaikaan maaseudulla lähdettiin kylään ja talo jäi tyhjäksi, laitettiin varpuluuta ulko-oven päälle.

Se kertoi, ettei taloon kannattanut mennä, sillä ketään ei ollut kotona.

Silloin luotettiin siihen, että tämä ”lukko” pitää, ja useimmiten se pitikin.

Vielä omassa lapsuudessanikin luotettiin ihmisiin ja heidän rehellisyyteensä. Tämä näkyi paitsi luutalukkona myös vaikkapa siinä, että vieraille kulkijoille tarjottiin yösija.

Mummo petasi yösijan niin hevoskaupoilla liikkuneille kuin kesän lopulla joen yläjuoksulta matkaan lähteneille uittohännillekin.

Hänniksi sanottiin niitä miehiä, jotka puhdistivat joen uittopuista, joita oli kulkenut metsistä lansseilta kohti merta ja siellä odottavaa jatkokuljetusta.

Sosiaalinen media oli esimerkiksi terviisipoika.

Sen ajan sosiaalinen media oli esimerkiksi terviisipoika, joka kulki talosta taloon ja kertoi terviisilitaniansa eli kuka oli lähettänyt siihen taloon terveisiä. Saattoipa ehkä panna joukkoon omiaankin.

Myös sukulaiset, jotka saapuivat kyläilemään kävellen, veneellä tai hevoskyydillä, jäivät useimmiten yökuntiin.

Sopu sijaa antoi, sillä kolmen kamarin, pirtin ja keittiön talossa asui kolme perhettä.

Heidän lisäkseen myös vieraat mahtuivat yöpymään: olkipajat lattialle, peitoksi täkki ja pään alle tyyny.

Aamulla talon naiset keittivät kaikille aamukahvit ja -puuron ja matkalaiset saattoivat jatkaa matkaansa.

Tänä päivänä puhutaan kodin turvallisuudesta. Maallakaan luuta oven päällä ei enää riitä pitämään kutsumattomia vieraita loitolla.

On oltava lukot joka ovessa ja ikkunat tiukasti kiinni, kun talo jää tyhjilleen.

Kun ei koskaan tiedä, kuka liikkuu milläkin asialla, on parempi laittaa vielä ovisilmä ja turvaketju, jotta saa varmistettua, voiko tulijalle avata oven.

Liiketunnisteella oleva ulkovalo kuuluu myös varautumiseen, sillä valo kertoo, jos ulkosalla liikkuu joku tai jokin.

Valitettavan usein mikään varautuminen ei riitä: uutiset siitä, kuinka taloon on murtauduttu tai kuinka talon asukkaan hyväuskoisuutta on käytetty hyväksi ja viety omaisuutta, ovat valitettavasti arkipäivää nykyään.

Toisen omaisuutta havittelevien röyhkeydellä ei näytä olevan mitään rajoja. Etenkin ikäihmiset ovat usein kohteena, kun puhelimitse tiedustellaan pankkitunnuksia tai mennään kotiin myymään ylihintaisia tuotteita tai palveluita.

Valveutuneisuus ja varovaisuus sekä terve epäluuloisuus ovat oivia varautumiskeinoja. Ei eletä enää vanhoja hyviä aikoja tämänkään osalta.

Kirjoittaja on maailman tarkkailija Virmaan rannalta.

Kommentoi