Asiasta ja vierestä: Jännittäviä luulöytöjä työleirillä

Luu- ja nikamalöydöt saivat mielikuvituksen laukalle. Päivi Halonen
Päivi Halonen

Päivi Halonen

Vapaa-ajan asuntoja ympäristöineen ei turhaan sanota työleireiksi. Mitä vähemmällä käytöllä vapaa-ajan paikka on, sitä enemmän siellä on tekemistä.

Läheisellä on rantapaikka Ylä-Savossa. Tukikohtana on vaatimaton kota, mutta viime vuosina on hartiavoimin kohennettu kodan ympäristöä.

Alueelta raivattiin isolla kädelle pusikkoa ja puustoa. Myös rantaa ruopattiin ja ruoppausjätteet nosteltiin maihin. Maa-aineksella tasoiteltiin kuhmuraista tonttia.

Nyt ne muutamat kerrat kesässä, mitä siellä ehtii käymään, leikataan heinikkoa ja sopivan tuulen sattuessa niitetään kaislikkoa ruoppausalueen reunalta.

Viime viikonloppuna oli sopiva tuuli.

Mies niitti ja minä olin valmiudessa vetämään kaisloja rantaan ja siirtämään niitä kauemmas kuivalle maalle. Koska kaislanippujen lilluminen rantaan kesti, ehdin tehdä muutakin.

Tuleeko minusta henkirikoksen ratkaisija?

Lienen ollut ensimmäisten joukossa jonossa, kun mielikuvitusta jaettiin, kun sitä riittää vielä näin aikuisenakin. Mielikuvitus lähtee helposti laukalle pienestäkin ärsykkeestä.

Tontilla on ollut 50-luvun molemmin puolin kaupunkilaisperheen kesämökki. Tuohon aikaan ei tunnettu käsitettä muovin lajittelu. Tai yleensäkään lajittelusta ei tiedetty. Jos mikä oli rikki tai turhaa, haudattiin metsään. Tai heitettiin järveen.

Olen harrastanut esiin nousseiden muovien, metallien ja lasien keräilyä alueella aiemminkin. Tutkiskelen tavaroita tai niiden osasia ja mietin niiden alkuperäistä käyttötarkoitusta. Jos mihin ei tieto riitä, mielikuvitus kyllä paikkaa sen.

Viikonloppuna kätketyt aarteet palkitsivat siivoojan jännittävällä tavalla. Yksi valkoinen muovinpala vaan jatkui ja jatkui, kun kaivoin sitä ylös. Riittävän vääntämisen jälkeen tajusin pitäväni kädessäni yli 20-senttistä luuta.

Joku pitkäraajainen otus alueella on ollut, koska luulla oli mittaa enemmän kuin minun kyynärässä. Ei ollut linnusta eikä metsäjäniksestä alkujaan se löytö.

Tietenkin ensimmäisenä tuli mieleen, onko alueella kadonnut ihminen, jota ei ole löydetty? Nytkö se löytyi? Onko kuolema ollut luonnollinen vai onko kysymyksessä henkirikos? Tuleeko minusta henkirikoksen ratkaisija? Mielikuvitus painoi päähäni sherlockholmesmaisen hatun ja melkein hapuilin suurennuslasia.

Lisää löylyä humisi, kun läheltä ensimmäistä luuta löytyi vielä muutama iso nikama.

Kaislat lilluivat rannassa ja minä laukkasin etsimässä lisää luita.

Alueella ei tiettävästi ole ihmisiä kadoksissa. Realismi otti vallan mielikuvitukselta ja alkoi koota luista hirven tai peuran rankaa. Mutta olipa se seikkailu – aina tuollainen työleiriolot voittaa.

Kommentoi