Passipaikka: Puupuistossa pihka tuoksuu balsamilta

Kaverukset kaukana kotoaan. Peucemänty eli makedonianmänty kasvaa luonnonvaraisena Balkanin vuoristossa. Engelmanninkuusi esiintyy luonnonvaraisena Pohjois-Amerikan länsiosassa ja sen esiintymisalue ulottuu Brittiläisen Kolumbian keskiosista aina Pohjois-Kaliforniaan ja New Mexicoon. Päivi Halonen
Päivi Halonen

Päivi Halonen

Rautalammin Toholahdessa on sopivan kokoinen metsä seikkailuun. Entisen vanhainkodin pellolle vuosina 1985–1990 istutetut taimet ovat kasvaneet puiksi ja eri lajeja on havainnoitavana yli 40.

Puulajipuisto on jaettu lehtimetsään ja havumetsään, joten samaa sukua olevien puiden erot on helppo nähdä. Esimerkiksi siperianpihtakuusi on vähän surullinen ja se roikottaa oksiaan alakuloisesti. Lännenpihtakuusen oksat ovat iloisesti pörhöllään ylös. Ero on selvä.

Tavallisen ja mustakuusen erottaa toisistaan tietenkin väristä. Mustakuusi on hyvin tumma, melkein musta. Okakuusi on saanut nimensä neulasten terävyydestä, ja se jää mieleen kertakättelyllä.

Keltaisuus ei välttämättä johdu kuivuudesta – kultamännyn neulasten kuuluu olla nuorena keltaisia.

Puistossa on myös nimeä ja jopa lajia vaihtava puu. Douglaskuusi on metsässä douglaskuusi, mutta sahatavarana sen nimi on oregonmänty.

Pajunsukuinen halava kurottaa latvustaan korkealle ja se on kuin sademetsän puu. Purppurakuusen kukinnot näyttävät metsämansikoilta.

Neste muuttuu nopeasti käsissä ja vaatteissa pihkaksi

Ennen näkemätön ja kokematon kohtaaminen oli balsamikuusen kanssa.

Sen rungossa on pieniä patteja, joita painettaessa puu sylkäisee annoksen hyväntuoksuista nestettä. Metsäisen raikas neste muuttuu nopeasti käsissä ja vaatteissa pihkaksi, joten yletöntä tolskaamista sen kanssa kannattaa välttää.

Puulajipuistossa on ihmetyksen lisäksi tarjolla faktatietoa ja sitä voi hyödyntää muissakin puistoissa kulkiessaan.

Tutun lenkkipolun varrella voi olla erikoisen näköinen pihlaja tai lehmuksia ja jalavia. Puulajipuistosta niille saa nimet.

Kommentoi