Asiasta ja vierestä: Keski-ikäisen mietteitä

Tästäpä uudet kasvit lähtevät kasvuun. Anne Hakkarainen
Anne Hakkarainen

Anne Hakkarainen

Keski-ikä näkyy muun muassa WhatsApp-viesteissä. Meillä on Siskot-ryhmässä ollut viime aikoina lähinnä kuvia vanhempien ja isovanhempien haudoilta.

Seuraamme, kuinka haudoille istuttamamme perennat ovat lähteneet kasvuun ja miten kesäkukat voivat. Talvella on kuvia hautojen lumitilanteesta ja kynttilälyhdyistä ja keväällä lumen läpi puskevista krookuksista.

Haudoilla käynti oli ennen äidin ja isän tehtäviä ja kun äiti kuoli, isä huolehti hautojen kukista ja niiden kastelusta. Isän kuoleman jälkeen tehtävä siirtyi meille tyttärille. Asumme kaikki eri paikkakunnilla, joten teemme seurakunnan kanssa haudanhoitosopimuksen, mutta toki haluamme käydä hautoja hoitamassa itsekin.

Äiti suunnitteli jo hyvissä ajoin, mitä perennoja haluaa haudalleen. Osa niistä löytyi kotipihan kukkapenkeistä. Hän myös istutti isän vanhempien haudalle auringonpaahdetta kestäviä kasveja. Ne voivat pitkään hyvin, mutta nyt ne piti uusia.

Käynti vanhempien haudalla on aina pysäyttävä hetki. Ajatukset pulppuavat ja tuovat muistoja ja tunteita pintaan. Toki muistelu onnistuu etänäkin.

Hautausmaa ympäristönä on rauhoittava ja yleensä puistomainen. Hellesäällä puiden varjostamilla käytävillä on mukava kävellä ja välillä istahtaa penkille.

Asioiden hoito on osa surutyötä.

Monella paikkakunnalla järjestetään opastettuja hautausmaakävelyjä. Kävelyillä saa tietoa hautausmaista, muistomerkeistä, historiasta ja vainajien elämästä. Tarinat kiinnostavat, vaikka ei tuntisikaan aluetta tai alueen ihmisiä.

Julkisuuden henkilöiden haudat ovat jopa turistikohteita. Eräs tuttava kertoi, että esimerkiksi Jyväskylässä mäkihyppääjä Matti Nykäsen haudalla käy väkeä paljon. Haudalle tuodaan kukkia ja jotain muistoesineitäkin, mutta miltä tilanne tuntuu omaisista, kun haluaisi käydä haudalla ihan rauhassa?

Julkisuuden henkilö on kuolleenakin kuuluisa ja hautausmaat ovat julkisia paikkoja, mutta vierailulla hienotunteisuus on paikallaan.

Omaisen kuoleman jälkeinen byrokratia on työlästä. Äidin kuoleman jälkeen isä halusi hoitaa kaikki paperiasiat, mutta isän kuoleman jälkeen vastuu on nyt meillä.

Kuolinpesä on sanana puistattava, eikä perikuntakaan ole sen miellyttävämpi, mutta nämä käsitteet ovat tulleet tutuiksi.

Kun omainen kuolee yllättäen, asioiden hoitoon ei ole ehtinyt varautua. Sairaalasta, hautaustoimistosta, seurakunnasta ja pankista saa neuvoja, mutta myös esimerkiksi Kelan sivuilla on hyvä muistilista, josta saa käytännön apua ja myös Suomi.fi-verkkopalvelusta.

Asioiden hoito on osa surutyötä, sellaista käytännön konkretiaa, mikä sekin on kohdattava ja käsiteltävä.

Kommentoi