Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Passipaikka: Rokotus käsivarteen ja kesästä nauttimaan

Tapahtumat tekevät kesän. Viime viikonloppuna pidetty ja loppuunmyyty Mansikkakarnevaalit osoitti, miten kova tilaus livemusiikille ja jaetuille kokemuksille on pitkän hiljaisen ajan jälkeen. Myös runsaan viikon takainen Karttulan pienoisfestivaali ja Hautolahden piknik-konsertti olivat yleisömenestys: elävä kulttuuri ja taidenautinto ammentavat paitsi esiintyvän taiteilijan ammattitaidosta myös aidosta kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta.

Tapahtumat piristävät myös paikkakuntaa. Liikkeelle lähteneet ihmiset käyttävät alueen palveluita, mikä tuo myös pienyrittäjille asiakkaita. Lähtipä sitten torille markkinoille tai kirjastoon katsomaan valokuvanäyttelyä, samaan retkeen yhdistää mielellään myös lounaan, kahvilan tai heräteostoksia.

Kulttuurista, kesästä ja tapahtumista voi nauttia myös koronaturvallisesti. Sisä-Savossa rokotettujen osuus alkaa olla jo niin korkea, että täällä hätyytellään kriittisen laumasuojan rajaa, joka on 70 prosenttia. Tervossa ja Vesannolla jo kolme neljästä on saanut ensimmäisen koronarokoteannoksen. Rautalammilla ollaan 69,2 prosentissa ja Suonenjoella 66,6 prosentissa.

Koronaan voi sairastua rokotettukin mutta vakavan muodon saaminen ja sairaalaan joutuminen on hyvin epätodennäköistä. Suomessa sairaalahoitoon joutuneet ovat järjestään olleet rokottamattomia.

Koronatartunnat ovat nousseet viime viikkoina hälyttävästi. Silti rajoitusten kiristämisten sijaan paino pitäisi olla vahvasti rokotusten edistämisessä, koska rokotuskattavuudessakin ollaan jo päästy pitkälle etenkin täällä Sisä-Savossa. Varotoimet ja koronatolkku eivät estä vaan pikemminkin mahdollistavat myös kesän riennot.