Asiasta ja vierestä: Perunakin naurattaa matkalla makujen monipuoliseen maailmaan

Päivi Halonen

Päivi Halonen

Oppikirjasta lainattua: Vauvalle voi antaa kiinteästä ruuasta maisteluannoksia, kun vauva pystyy istumaan tuettuna, hallitsemaan pään liikkeitä sekä koordinoimaan silmien ja käden yhteistyötä ruokia tavoitellessaan.

Oppikirjassa ei kerrota vauvan ilmeistä, mutta ne jos mitkä, riemastuttavat muuta seuruetta.

Perhepiirin pienin tutustuu ruokaan lusikankärjellinen kerrallaan ja miedon makuinen keitetty perunakin riittää tässä vaiheessa rutistamaan pienet kasvot.

Uuteen makuun tottuminen vie noin 15 maistamiskertaa, joten pienen ihmisen matka makujen monipuoliseen maailmaan on alkumetreillä.

Jos peruna puistatti ensimmäisellä, toisella ja ehkä kolmannellakin maistokerralla, juhannuksena vauvan käsiin osui jotain, mikä kelpasi heti – siivu vesimelonia.

Samalla tuli todennettua, että oppikirjan mukainen silmien ja käsien yhteistyö ruokaa tavoitellessa on riittävällä kehitystasolla. Kun ensimmäiset imaisut vesimelonista oli saatu, pienet kädet pitivät melonista niin tiukasti kiinni, että se ei varmasti pudonnut.

Ruokailun jälkeen ruoka oli syödyn näköistä.

Hampaaton pikkumuori ei vielä ihmeitä osannut herkulle tehdä, mutta maku oli mieleinen ja mehut pystyi imeksimään.

Ruokailun jälkeen ruoka oli syödyn näköistä.

Ihmisen alku tarvitsee isompiensa apua matkalla ruokamaailmaan, mutta millä ihmeen opilla oravaemo neuvoo poikasensa tietylle ruokapaikalle?

Meillä on talvisin lintujen ruokintapaikka pihassa sembramännyn alaoksalla. Ruokintapaikka roikkuu narussa, mutta aikuiset oravat osaavat hyödyntää taitavasti lintulaudan tarjontaa.

Isot pörröhännät hyppäävät siemenravintolan katolle, ja kurottavat lappeen yli pitäen varpailla kiinni narusta tai ravintolan katonharjasta. Sillä tavoin ne pääsevät käsiksi tarjottaviin.

Ruoka ei kosketa ripustusoksaa, eikä hajujälkeä synny. Ruokapaikka suljetaan, siivotaan ja viedään pois keväällä.

Hiljattain pihaan tuli pieni orava. Vaikka se joutui muutaman kerran peruuttamaankin etsiessään sopivia hyppyoksia, suunta oli selkeä: Se eteni määrätietoisesti kohti talviruokintapaikkaa.

Ruokapaikalle yksin tullut orava on niin tuore, ettei se itse ole koskaan käynyt ruokintapaikalla sen ollessa avoinna.

Silti se päätyi juuri sille oksalle, mistä isommat lajitoverit roiskauttavat lintulaudan katolle ja venyvät syömään. Miten tieto on siirtynyt emolta poikaselle?

Periaatteessa oravanpesältä näkee ruokintapaikan – ottaako emo poikasen kainaloonsa pesän oviaukolla ja osoittaa pitkäkyntisellä sormellaan lapselle suunnan ja neuvoo turvallisen reitin?

Kommentoi