Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asiasta ja vierestä Armeija hyökkäsi kotiini ja taistelua käydään veri roiskuen

Viime päivät on saanut tapella ihan tosissaan kotirauhan rikkojia vastaan.

Läiske ja veriroiskeet on osa kahvittelua, television katselua ja jopa vessaistunnoilla. Korvissa tinnittää kaiken aikaan. Järki sumenee ja viha kasvaa.

Itikkapopulaatio on voimissaan ja yrittää ottaa vallan ihmiskunnasta. Eletään vuosikymmenen itikkakesää.

Jos tulee hetki, ettei ininää kuulu, sekin häiritsee. Harhaisena jää kuuntelemaan, että missä ne pirukkaat vaanivat ja hiovat yhteishyökkäyssuunnitelmaa?

Ihmispolo joutuu pakenemaan kotoaan. Järvellä on hyvä olla.

Sodan ensimmäisinä päivinä yritin puhua kanssaeläjille, että onpa pikkulinnuille katettu mahtava tarjoilupöytä. On pääruokaa ja jälkiruokaa. Poikasista kasvaa varmaan vuosisadan lihavin teini-ikäisten tirppojen sukupolvi.

Lattioille kertyy päivän aikana kymmeniä rusentuneita ruumiita.

Päästäänkö tänä kesänä ehkä kirjoittamaan tarinaa pikkulinnun poikasesta, joka on liian lihava lentääkseen pesästä? Mitä siitä seuraa? Ruokkivatko emot sitä lisää? Jos eivät ruoki, lentääkö ruoka sen suuhun sinne pesän pohjalle?

Koiralenkillä toinen käsi pitää talutushihnasta, toinen huitoo ja hinkkaa sääriä. Koira katsoo naama pitkänä, eikä ymmärrä miksi emäntä kiljuu ja heiluu. Koira pelkää ja haluaa kotiin.

Muistona lenkistä se talutuskäsi on kuin kukkakaali, koska itikat tikkasivat puolustuskyvyttömän käden rystyset pulleiksi.

Tämän kesän ilmiö on sisäitikat. Itikat väijyvät kuistilla varjossa ja tuulelta suojassa. Kun ovea raottaa, siipiveikkoja lappaa pilvenä sisään ilman jonotusjärjestystä.

Vaikka ovia ei aukoisi tai käyttäisi vain hyttysverholla varustettua kulkureittiä, itikoita tulee silti. Oli jo pakko tutkia, onko talossa ehkä halkeama, mitä itikat käyttävät kulkureittinään? Miten ihmeessä ne selvittävät tiensä ikkunattomaan umpivessaankin?

Tarkkailu tuotti tulosta: kotiin tulleen puolison harteilla istuskeli ainakin yksi tyytyväinen tunkeilija, koiran kippurahännän päällä salamatkusti sisään kaksi.

I lta- ja yöaikaan ne kiusankappaleet kulkevat ilmastointiröörejä myöten. Kyllä ovat taitavia, pakko myöntää.

Ehdin jo ottaa jesarirullan pöydälle, että vedän kaikki kanavat umpeen. Vaan eihän niitä kukaan muista sitten avata. Suihkaus raidia on toistaiseksi toiminut.

Jos minulla on tämän taistelun aikana tullut paukamia otsaan ja syöksähtelen sääret verta valuen, niin näkisittepä vastustajan.

Lattioille kertyy päivän aikana kymmeniä rusentuneita ruumiita. Niiden seassa kahlaaminen vähän ällöttää, mutta tunnen olevani matkalla voittoon – itikka-armeija harvenee yksi kerrallaan.