Kuntalaiset ovat vaikuttaneet ja valinneet uudet luottamushenkilöt kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin. Sisä-Savon kaupungissa ja kunnissa keskusta on kärjessä.
Esimerkiksi Vesannolla puolue sai 59,9 prosenttia kaikista äänistä ja säilytti 13 paikkaansa valtuustosta. Uutena luottamustoimiin nousee edustajat Vesannon Paras -yhteislistalta.
Rautalammilla keskusta otti yhden lisäpaikan, samoin kokoomus. Tervossa kristillisdemokraatit nousee yhdellä edustajalla uutena valtuustoon, Rautalammilla vihreät. Suonenjoella keskusta ja perussuomalaiset saivat kaupunginvaltuustoon yhdet lisäpaikat.
Äänestysinto Suonenjoella oli huolestuttavan laimeaa, vaikka vaalipäivänä sunnuntaina monitoimihallin äänestyspaikan ovi kävi tasaisen tiuhaan. Äänestysprosentti näyttää karua 50 prosentin lukemaa mansikkapitäjälle. Joka toinen äänioikeutettu torkkui vaalien aikaan. Tilastot osoittavat, että varsinaisena vaalipäivänä Suonenjoella annettiin 872 ääntä. Ennakkoääniä kertyi 2 031.
Rautalammilla äänestysprosentti on 56,6, Tervossa 61,8 ja Vesannolla 54,1 prosenttia. Koko maan äänestysprosentiksi muodostui 55,1.
Valittujen listoilta löytyy tuttuja ja uusia nimiä, jotka pääsevät tärkeiden paikallisten asioiden äärelle valtuustokauden käynnistyttyä. Yhteistyön merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa, kun lähdetään puimaan haastavia asioita, kuten kuntien taloutta.
Ymmärrys myös kuntarajat ylittävän yhteistyön järkevyydestä jo kustannussyistä on hyväksi. Yhdessä asioita pohtimalla ja kädet savessa tekemällä on mahdollisuus oivaltaa ja oppia myös uusia tapoja toimia. Rohkeutta tarvitaan ja uskallusta ajatella asioista uudella tavalla.
Äänestysinto Suonenjoella oli huolestuttavan laimeaa.