Asiasta ja vierestä: Juuret ja siivet

Marja Kekki

Tiedättehän sen punaisen, pyöreän maton, joka töllöttimen ohjelmassa kauneinta kotia etsittäessä jätetään huushollin näteimpään ja tärkeimpään kohtaan?

Oman elämäni punaisin matto menisi ilman muuta kotikylääni Korpijärvelle. Minun pääjuureni on Korpijärven rannalla savikkoisella pellolla ja sillä kivikkoisella mäellä, josta kotijärveni näkyy.

Punaisen mattoni palasia on toki Suonenjoen mansikkapelloilla, kotikaupungissani, jossa lapseni ovat kasvaneet. Siivu punaisesta räsymatostani on jäänyt opiskeluaikojen myötä Kemiin. Olen varma siitä, että mattoni riekaleita jää myös Tunturi-Lappiin.

Omien vanhempieni juuret ovat syvällä Korpijärvellä. He eivät ole juuriltaan nousseet, vaan ovat junttaantuneet lujasti kotikylänsä maaperään. Siellä ovat molempien suvut asuneet ja eläneet, muutaman kilometrin säteellä nykyisiltä elomailta.

Elämänsulostuttajani isän juuret puolestaan ovat kauniissa Karjalassa. Hän oli 11-vuotias, kun perheelle tuli lopullinen ajolähtö viljavilta mailta. Perhe joutui juurtumaan uudelleen Keski-Suomeen. Arvatenkaan sopeutuminen uuteen ei ollut aina kivutonta eikä vastaanotto ollut välttämättä lämmin heille eikä muillekaan evakoille.

Yhä useamman juuret ovat nykyisin multamaan sijaan kaupungin kaduilla. Aina pääjuurelle ei löydy yhtä tarkkaa paikkaa, vaan se saattaa olla ainoastaan maan tai tietyn alueen tarkkuudella määriteltävissä.

Meiltä, vanhoilta kotkilta, siivet eivät saa kuitenkaan unohtua.

En ole tullut kysyneeksi omilta, jo aikuistuneilta lapsiltani, missä he ajattelevat juuriensa olevan. Veikkaan, että heillekin Korpijärven mummola on punaisen maton paikka.

Juurien tonkiminen on enemmän keski-ikäisten ja sitä vanhempien puuhaa. Sukututkimus kiinnostaa yhä useampia. Nuorille siipisulkien kasvattaminen on juurien pohtimista ajankohtaisempaa touhua. Omat siivet on hyvä saada iskukuntoon, että siirtyminen omille teille onnistuu mahdollisimman supsikkaasti.

Juuret voivat hetkellisesti jäädä vähemmälle huomiolle, kunnes oma tausta ja esi-isien asiat alkavat kiinnostaa iän myötä. Jos alkavat kiinnostaa sittenkään.

Haluan ajatella, että meiltä, vanhoilta kotkilta, siivet eivät saa kuitenkaan unohtua. Meilläkin on oikeus ja ehkä jopa velvollisuus testata vielä omien siipien kantavuutta, vaikka parhaat lentotunnit ovat jäämässä taakse!

Omia siipiäni halusin testata uudessa työssä ja hyvin erilaisessa toimintaympäristössä. Vielä ne kantavat, veivät uuteen ja pitävät ilmassa näissäkin tuulissa.

Kirjoittaja on Lappiin lennähtänyt Harjakankaan mummo.

Kommentoi