Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Passipaikka Vaalikoneesta saa tietoa äänestyksen tueksi

Lempyylle on rakennettava uusi koulu. Rantaväylä pitää rakentaa Suonenjoen varteen. Kaupungin on järjestettävä maksuttomia kyytejä sivukyliltä kaupungin keskustaan.

Muun muassa nämä väittämät löytyvät Paikallislehti Sisä-Savon nettisivujen vaalikoneesta, jonka selaaminen kätevästi vaikka puhelimella on mainio tapa tarkastella oman tienoon kuntavaaliehdokkaita ennen äänen antamista. Vaalikoneesta löytyy vahvasti paikallisia, mutta myös yleisiä väittämiä.

Myös paikallislehti hyödyntää vaalikoneen monipuolista väittämien ja vastausten antia tekemällä vaaliaiheisia juttuja tiedonjanoisille lukijoille kevään aikana.

Kuntavaalien siirtyminen kesäkuulle toi vaalikamppailuun pienen tauon, mutta toivottavasti ei lopahtamista ja turnausväsymystä. Huhtikuun vaihtuessa toukokuun raikkaaseen kevätilmaan, on ehdokkaiden syytä jo virkistyä ja ryhtyä tositoimiin luottamushenkilöaikeissaan. Erottautuva ehdokas näkyy ja kuuluu, ja hänellä on mielipiteitä, mutta myös vahvoja perusteluja näkemystensä tueksi.

Suonenjokelaisista kuntavaalikoneeseen vastanneista ehdokkaista 50 prosenttia on sitä mieltä, että Lempyylle on rakennettava uusi koulu. Päinvastaista mieltä on noin 17 prosenttia vastanneista ja noin 32 prosenttia ei osaa sanoa. Rantaväylälle vihreää valoa näyttää noin 28 prosenttia vaalikoneen kuntavaaliehdokkaista. Eri mieltä on 50 prosenttia vastaajista ja noin 21 prosenttia vastaajista ei osaa sanoa.

Maksuttomien sivukyläkyytien puolesta on klikannut noin 28 prosenttia vastaajista, noin 56 prosenttia on eri mieltä ja noin 15 prosenttia vastanneista ei osaa sanoa. Paneudutaan näihin ja muihin väittämiin seuraavissa jutuissa.

Rantaväylä pitää rakentaa Suonenjoen varteen.