Asiasta ja vierestä: Epämukavuudessa ei opi mitään – ei edes korjaamaan pelikonsolia.

Veera Järvenpää

Asiasta ja vierestä

Vuosia minulla ollut vanha PlayStation alkoi herättää minussa tänä keväänä huolta. Melkein heti käynnistyksen jälkeen konsoli alkoi huutaa kuin itseänsä suurempikin kone. Diagnoosi oli helppo ilman asiantuntijaakin: sisukset olivat täynnä pölyä eikä pleikkahuoltoa lähimaillakaan.

Pelkäsin, että kohta konsoli syttyy palamaan. Mutta sitten tajusin, että ehkä asialle voisi tehdä jotain myös itse.

Oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella. Tällaista kolmesanaista mantraa on hoettu jo pitkään erilaisten elämäntapavalmentajien keskuudessa ja valmennuksissa, joissa pyritään saamaan paras irti ihmisestä.

Itselleni epämukavuus on kuin lämpöaisti. Sopivan ympärillä on paljon siedettäviä ja suorastaan miellyttäviä alueita, mutta jos asteita on liikaa tai vähän, oppii ainoastaan yhden asian: vetämään näppinsä ajoissa turvaan ennen kuin niihin tulee pysyviä vammoja.

Epämukavaa on kenkä, joka hitaasti syö kantapäätä vereslihalle. Epämukavaa on hieman liikaa jäähtynyt ruoka tai se, kun iltakosteus on nihkeyttänyt ulkona tuulettuneen peiton. Epämukavaa on hiekka ihon ja sukan välissä.

Minulta epämukavuus vie helposti keskittymiskyvyn enkä pysty oppimaan mitään, ennen kuin paita on kuivunut tai rakkolaastari kiinnittynyt.

Mutta ehkä ne epämukavuuden opettavuuteen uskovat tarkoittavat epämukavuudella jotain muuta kuin minä. Kuitenkin epäilen, että epämukavuusaluetta oppimisen paikkana pitävät eivät taida pitää haasteista tai vieraista asioista.

Oppimisen tiellä ei niinkään ole mukavuuden halu kuin yksipuoliset käsitykset omasta itsestä. Jos ajattelee kaiken teknisen olevan vierasta itselle, voi uskallus estää ottamasta kaikkea irti edes omasta televisiosta. Huonosta leipojasta voi paljastuakin todellinen jauhopeukalo jo ensimmäisellä kokeilulla.

Minäkin olen aina ajatellut, että en osaa korjata sähkölaitteita eikä myöskään sellaista pidä yrittää. Google kuitenkin sai minut uusiin ajatuksiin. YouTubesta löytyi liuta videoita, joilla ruuvi ruuvilta näytettiin, miten PlayStation avataan, puretaan, puhdistetaan ja kootaan.

Jos tähän jotkut ihmiset pystyvät, miksi en minä? Koska en keksinyt yhtään syytä, päätin kokeilla videoiden ohjeita. Vajaa pari tuntia myöhemmin laitoin kädet lievästi jännityksestä täristen virtajohdon pistokerasiaan ja koin yhden suurimmista onnistumisen tunteista koskaan: pleikka käynnistyi, eikä se enää huutanut tuskasta.

Vaikka useimmiten kannattaa kaikessa luottaa asiantuntijoihin, toisinaan on palkitsevaa yrittää ihan itse. Yrittämisestä seuraa aina oppimista, mikä ei ole ensinkään epämukavaa.

Kommentoi