Asiasta ja vierestä: Siitä tulikin Laura Jenna Ellinoora Alexandra Camilla...

Onkohan hän ehkä Martta? Digi- ja väestötietoviraston maksuttomassa Nimipalvelussa voi tutkia väestötietojärjestelmään tallennettujen etu- ja sukunimien lukumääriä Suomessa. Palvelussa voi myös tutkia tilastoja yleisimmistä nimistä eri ajanjaksoilta. Vanhimmat nimitiedot ulottuvat jopa 1800-luvulle. Kuvatallenne dvv.fi-sivustolta. Päivi Halonen
Päivi Halonen

Päivi Halonen

Suvun tuoreimpien geenien kantajaa päästään pian puhuttelemaan nimeltä. Mytty, tyttövauva, murunen ja pupunen vaihtuvat lauantaina oikeaan ihmisnimeen.

Vauvan vanhemmat eivät paljastaa nimeä etukäteen, vaikka suku sitä lypsää ja heruttelee. Tietoa ei ole saanut edes mummo-korttia heiluttamalla.

Tästä seuraa luonnollisesti se, että nimiä arvuutellaan päivittäin. Kun mummoihmisen kanssa nimeä arvailevat täti-ihmiset, niin puhetta ja ehdotuksia kyllä riittää.

Näin jälkikäteen muistellen omien lasten nimet loksahtivat kohdalleen melko kivuttomasti. Joskin nimiä ensin karsittiin isolla kädellä – mikä kuulosti hyvälle toisesta vanhemmasta, herätti huonoja kaikuja toisen korvissa. Jäljelle jääneistä vaihtoehdoista lapsi sitten otti olemuksellaan käypäisen nimen..

Lastenlasten mahdollisia nimiä makustellessa ei ole rajoja. Ei tarvitse oikeasti päättää pienen ihmisen todennäköisesti loppuelämän asiasta.

Viikkosotalla päässä on soinut Leevi and The Leavingsin Laura Jenna Ellinoora Alexandra Jurvanen, lienee useampi etunimi turva sen, pienen ihmisen...

Jurvasta tästä meidän uudesta vauvasta ei tule.

Laura? Kyllä käy. Jenna? Sopii. Ellinoora yhden kirjaimen erolla on jo serkuskatraassa, joten ei ehkä. Alexandassa on mukavaa kansainvälisyyttä, toimii. Jurvasta tästä meidän uudesta vauvasta ei tule.

Jotain vauvannäköistä sen pitää olla. Ja ehkä vauvan vanhempien sukuihin sointuvaa. Paitsi, onko ehkä jommallakummalla vanhemmalla piirongin laatikossa nimi, joka on päätetty antaa mahdolliselle lapselle jo vuosia sitten? Milloin ja missä olosuhteissa suosikkinimi on löytynyt? Tutkintalinjoja on lukemattomia.

Nimeä on arvailtu kohta kaksi kuukautta. Vanhemmat vain naureskelevat ehdotuksille, eivätkä kerro milloin osutaan oikeaan. Sillä onhan se oikea nimikin jo arvattu, kun lähes kaikki suomalaiset naisen nimet on lausuttu ääneen.

Vauvan isä lipsautti kutsuneensa vauvaa Kainoksi. Hyvä paljastus muuten, mutta perheen koira on Kaino.

Ainoa oikea johtolanka on, ettei nimi ole kaikkein yleisimpiä.

Kun yhdistää Väestötietojärjestelmän Nimipalvelun vuodet 2020-21 ja oman puhelimen yhteystietojen viimeksi kontaktoidut ystävät, alkaa paukkua täysosumia tähän ”Ei kaikkein yleisimpien” -joukkoon.

Vuosina 2020-21 on syntynyt alle viisi Päiviä. Uusia Anneja on 36. Tiina-nimisiä vauvoja on seitsemän, Tarjoja yhdeksän. Raija-nimen on saanut alle viisi tyttöä, samoin Terhi-nimen. Tuijaksi on nimetty kuusi tyttöä.

Nämä nimethän pitäisi saada kansalliseen suojeluohjelmaan, ettei ihan sukupuuttoon kuolla.

Kommentoi