Passipaikka: Pääsiäisen viettoa etänä ja pienellä porukalla

Kuvituskuva. Anne Hakkarainen
Anne Hakkarainen

Anne Hakkarainen

On edessä jo toinen korona-ajan pääsiäinen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee suomalaisia viettämään pääsiäistä kotioloissa läheisten seurassa ja vähentämään sosiaalisia kontakteja koronaviruksen leviämisriskin pienentämiseksi myös juhlapyhinä.

Harmillinen tilanne, mutta onhan tähän jo totuttu. Kotona voi nauttia pääsiäisrutiineista kuten herkullisista pääsiäisruuista, koristeluista, pääsiäismunien piilottamisesta ja etsimisestä ja ulkoilusta. Maaseudulla ja mökkirannassa voi polttaa pääsiäiskokkoa pienimuotoisesti omalla porukalla. Pääsiäiseen sopivaa musiikkia löytää vaikka netistä.

Suonenjoen ja Rautalammin seurakunnat ovat järjestäneet hiljaiselle viikolle pääsiäisvaelluksia. Suonenjoella pääsiäisvaellus toteutetaan siten, että seurakuntakodin ikkunoissa on pääsiäiskertomuksen kuvat ja tekstit. Kertomuksen voi katsoa kiertämällä seurakuntakodin omatoimisesti. Myös Rautalammilla kierros kulkee seurakuntatalon ulkopuolella talon ympäri. Niiniveden seurakunta järjestää Lasten Kirkon Pääsiäispolun Vesannon ja Tervon kirkkojen ympäristössä yhteistyössä kahden paikallisen yrityksen kanssa. Pääsiäispolun voi kiertää omatoimisesti.

Jumalanpalveluksiin pääsee vain rajoitetusti, mutta messuja ja hartauksia voi seurata seurakuntien Facebook-sivujen kautta.

Tänä vuonna pääsiäisen sanomaan voi syventyä myös kuuntelemalla Pääsiäisradiota. Pääsiäisradio on podcast-kokoelma, joka tarjoaa muun muassa haastatteluja, ääniartikkeleja ja Raamatun tekstejä. Pääsiäisradiota voi kuunnella esimerkiksi Kirkko ja kaupunki -nettisivuilta.

Aurinkoista ja turvallista pääsiäistä kaikille.

Harmillinen tilanne, mutta onhan tähän jo totuttu.

Kommentoi