Asiasta ja vierestä: Yllätyksiä auton kanssa

Päivi Taskinen-Kekki Tiia Kampman
Päivi Taskinen-Kekki

Päivi Taskinen-Kekki

Miltä tuntuu, kun auto hyytyy kesken matkan Konneveden ja Rautalammin välisellä korpitaipaleella 80 kilometrin vauhdissa?

Ensin iskee hölmistynyt epäusko ja sitten säikähdys, kun kaasu ja vaihteet eivät enää tottele ja mittaritauluun ilmestyy ensin kaikki merkit ja sitten ne häipyvät. Sitä toivoo, että auto jaksaisi vapaalla lähimpään tien risteykseen. Kun onnea on matkassa, kosla lipuu aina bussipysäkille saakka. Takana edennyt auto saa jatkaa matkaansa rauhassa ilman tien tukkoa.

Kotipihalta lähtiessä pakkasta oli miinus 31. Dieseljuhta oli kiinnitettynä roikassa parin tunnin ajan ennen lähtöä. Pyöriä se ehti ehkä viisi tai kymmenen minuuttia ennen starttia. Tankissa oli talvilaatua ja kaaran keulasuoja oli paikoillaan. Noin 20 kilometriä se jaksoi ennen kuin sammui. Viisaammat tiesivät kertoa syyn. Turbon imuilmanottoputki oli vetänyt kuuraan, mitä ihmettä se ikinä tarkoittaakin.

Pysäkillä soitin paniikkipuhelut, koska pelkäsin puhelintenkin sammuvan hetken päästä. Navettatöissä ahkeroinut mieheni ei kuullut puhelua, joten laitoin tekstiviestin. Sitten näppäilin viestiä Rautalammille ensimmäisen kuvauspaikalle kuvattavalle, etten taida ehtiä ja kilautin raporttia myös työkaverille Suonenjoelle. Kolmas puhelu lähti myös Rautalammille, etten ehdi toisellekaan kuvauspaikalle.

Mieltäni rauhoitti tieto, että auton takakontista löytyy muhkea pilkkihaalari, jos joudun ulos huitomaan apua tai jalkapatikkaan. Pohdin, että pysäkki lienee merkki siitä, että lähistöllä kuitenkin voisi jossakin olla asutusta.

Hetken päästä auto ilokseni käynnistyi. Sain työkaveriltani ja takaisin soittaneelta mieheltäni neuvon pyörittää kulkupeliäni vartin verran paikallaan ennen liikkeelle lähtemisen yritystä, joka onnistui. Toimistopäiväksi kaavailemani työpäivä muuttui kotikonttori-istunnoksi.

Pysäkillä soitin paniikkipuhelut.

Kun on vuosikymmenet työnsä puolesta ajanut ja parhaimpina vuosina yli 40 000 kilometriä, niin liikenteessä on ehtinyt tapahtua kaikenlaista.

Kerran aamun liikenteessä 80 kilometrin vahdissa matkalla Tampereelta Kangasalle auton konepellin alta kuului kolahdus ja sieltä alkoi nousta valtavan runsas pilvi savun tai höyryn tapaista.

Pysäköin auton tien reunaan, nappasin lompakon ja puhelimen mukaani ja syöksyin pihalle, kun luulin, että menopelini palaa. Ehdin jo soittaa hätäkeskukseen, kun savu sitten hälveni. Kehottivat hankkimaan hinausauton paikalle

Korjaamolla selvisi, että pikkukirppuni kannen tiiviste oli poksahtanut kesken matkan.

Nykyisenä maaseutuasujana olen kantapään kautta oppinut, että kulkuneuvossa on hyvä olla maavaraa ja mielellään myös jykevää massaa. Nelivedosta olisi ollut monin paikoin apua. Liikkeelle ei missään nimessä kannata lähteä ilman haalaria, lumilapiota, taskulamppua, huomioliiviä, kumisaappaita, pipoa ja lämpimiä hanskoja.

Kommentoi