Asiasta ja vierestä: Maalla on mukavaa

Soili Riepula

Soili Riepula

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän, kuinka onnellinen voikaan olla hän…”

Tämän Petri & Petterson Brassin tutuksi tekemän iskelmän kertosäe tuli mieleen, kun kävelin jälleen kerran perheen koirien kanssa pitkin kylätietä. Kertosäe jatkuu: ”…joka täällä vain saa aina asustaan. Maalaismaisemaa en saata unohtaa.” Etenkään sitä lapsuuden maalaismaisemaa, joka tämän tästä nousee ajatuksiin metsineen, peltoineen, kohisevine koskineen. Moni haaveilee maaseudulla asumisesta. Toki on niitäkin, etenkin maalla varttuvia nuoria, joilla on kiire päästä maaseudun rauhasta kaupunkiin, sen valoihin ja vilinään.

Kaupunkeja on ollut maapallolla jo yli 10 000 vuotta. Niillä on vuosituhansien kuluessa ollut merkittävä rooli kaupan, vallan ja sotilaallisen toiminnan tukikohtina.

Teollinen vallankumous sysäsi kaupungit kasvuun 1800-luvulta alkaen. Tänä päivänä yli puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa. Mutta meitä maaseudulla asuviakin on. Kaupungeissa asuu varmasti niitä, jotka mieluummin asuisivat maalla ja maaseudulla niitä, jotka haluaisivat muuttaa kaupunkiin. Kohta vuoden kestänyt pandemia on saanut harvaan asutun maaseudun näyttäytymään ainakin osalle ihmisistä onnelana, jossa voi pitää etäisyyttä toisiin ja olla paremmin turvassa näkymättömältä pahalta.

Mökkien kysyntä on kasvanut huimasti. Tämä kertoo siitä, että moni haluaa itselleen edes sen pienen palan omaa maata, jonka keskellä on oma tupa – on se sitten punainen tai jonkin muun värinen. Tässä on maaseutumaisella Sisä-Savollakin mahdollisuus – markkinoida aluetta rauhan ja väljyyden tyyssijana. Täällä on lääniä, eikä naapuri ole aivan nurkan takana, jos ei niin halua. Toki se, että maaseudulta pääsee hankkimaan sen oman tyyssijan, edellyttää, että mökkejä tai taloja tai edes tontteja on myytävänä.

Maalla varttuneena en ole koskaan viihtynyt kaupungissa. Siellä tuli asuttua aikoinaan opiskeluaikana. Se riitti. Työuran olen pääosin tehnyt maaseutumaisilla paikkakunnilla, tosin taajamassa asuen. Sekään ei oikein napannut. Parhaiden viihdyn syvällä maaseudulla, kaukana kaikesta. Palvelut ovat kaukana. Se ei haittaa. Ne ovat saavutettavissa, kun ajaa hurauttaa autolla keskustaan, kun kyläkauppoja ei valitettavasti enää monella kylällä ole, ja kyläkoulujakin harvassa.

Toisinaan on työasioissa tai vapaa-ajalla käytävä kaupungissa ja pujoteltava ruuhkissa – jalkakäytävillä tai ajoteillä. Kannattaa siellä toki käydä, että osaa arvostaa oman asuinseutunsa avaruutta ja rauhaa.

Ennen digiaikaa ihmisen oli työnsä takia valittava maaseudun ja kaupungin välillä. Nyt nettiyhteydet mahdollistavat sen, että monet työt ovat paikkaan sitomattomia. On toki muistettava, että kaikkea työtä ei voi tehdä etänä. Etenkin muun muassa huoltovarmuuden sekä terveyden ja turvallisuuden kannalta tärkeät ammatit vaativat sen, että tekijä on läsnä työpaikallaan.

Ei toki maaseutukaan mikään viimeisen päälle onnela ole: sähköt ovat tämän tästä poikki, myrskyt koettelevat, hädän sattuessa apu on kaukana, maanviljelijää luonto koettelee monella tavalla. Mutta missäpä asumisessa ei olisi omia kielteisiä puoliaan – kaupungissakin.

Aina ei voi valita asuinpaikkaansa. Elämän realiteetit sanelevat monella tavalla ihmisen elämää, myös asumista.

Kirjoittaja on maailmantarkkailija Virmaan rannalta.

Kommentoi