Asiasta ja vierestä: Keskeneräisyyden sietämätön oppi

Vesannon kunnanjohtaja Pia Harmokivi Pia Harmokivi

Pia Harmokivi

Olen tehnyt jo vuosia ruisleipää anoppini 180-vuotiaasta juuresta. Vieläkään en ole onnistunut tekemään leivästä täydellistä. Milloin on leipä ollut likilaskuista, milloin suolat ovat unohtuneet. En taaskaan malttanut odottaa ensin taikinan kohottamista, sitten leipien kohottamista. Viimeisimmissä leivissäni rakenne oli kohdallaan, mutta mielestäni ne kaipasivat vielä enemmän suolaa. Työkavereiden mielestä leipä oli hyvää.

Samaa asiaa kipuilen viulunsoitossani. Viulu leuan alla on sietämättömän keskeneräinen olo. Joudun tankkaamaan samoja yksinkertaisia harjoituksia päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen.

Kuulin tarinan miehestä, joka oli päättänyt opetella soittamaan jousisoitinta. Hän osti kalliin soittimen ja nuottikirjan. Hän avasi nuottikirjan ja nosti jousen soittimelle. Eipä sieltä tullutkaan sulosointuja.

Mies luopui huonosta soittimesta ja osti kosketinsoittimen. Sormet eivät löytäneetkään sävelkulkuja nuottikirjaa avaamalla. Eräs kirkkomuusikko sanoi aikoinaan, että urkujen soitto vaatii hyviä takapuolen lihaksia. On vaan istuttava ja soitettava, erehdyttävä ja taas yritettävä. Niin kauan, kunnes se sujuu. Tarinan mies myi soittimet halvalla seuraavalle. En tiedä, oivalsiko mies keskeneräisyyden sietämättömästä opista mitään.

Sama riittämättömyyden tunne tulee aika ajoin töissä. Sitä haparoi pimeässä, menee käsikopelolla johonkin suuntaan eikä ole varma, minne menee ja mitä seuraa. Vaiston varassa sitä joskus mennään. Siinä voi myös erehtyä. Joskus löytyy jotain tosi hienoa, joskus menee ihan päin prinkkalaa. Aina siinä työkaverit eivät sano, että tulipa hyvää.

Ajattelen, että meitä ihmisiä yhdistää nykyään kärsimättömyys. Historioitsija Teemu Keskisarja sanoo haastattelussaan, että hänen mielestään entisajan ihmiset olivat meitä viisaampia.

Vaiston varassa sitä joskus mennään.

He joutuivat ponnistelemaan ja keksimään erilaisia keinoja selvitäkseen hengissä. Nyt me googlaamme jo valmiin tiedon ja se on heti saatavilla. Olisiko älymme laiskistunut ja kykymme sietää jatkuvaa yritystä ja erehdystä ja tarjota keskeneräistä ja puolivalmista heikentynyt?

Tarvitseeko asioiden olla varmoja? Pääsemmekö mihinkään uuteen sillä, että varmistamme kaikki asiat viimeisen päälle ennen liikahtamistamme? Jo Herbert Simon puhui rajoitetusta rationaalisuudesta. Meitä estää kykyjen, ajan ja tiedon puute.

Pystyisinkö ymmärtämään kärsimättömyyteni taustoja, saamaan kiinni siitä, mikä asioiden keskeneräisyydessä ahdistaa? Jaksaisinko vielä odottaa rauhassa tämän poikkeuksellisen ajan rauhoittumista, pysyä rajoituksissa? Jaksaisinko tehdä rutiineja asioista, jotka nyt vaativat niin paljon ponnistelua? Tehdä parhaani päivästä toiseen sietäen sitä, etten voi tietää tulosta.

Kirjoittaja on Vesannon kunnanjohtaja.

Kommentoi