Passipaikka: Luontokoulusta juurevuutta ja virtaa elämäntielle

Päivi Taskinen-Kekki

Päivi Taskinen-Kekki

Maaseudulla lähikoulusta voi usein vain haaveilla, ja taksi- sekä bussikyydit tulevat vuosien varrella hyvin tutuiksi. Omassa lapsuudessani 1980–1990-luvuilla taksi haki minut kodin kulmilta Kuopion Ranta-Toivalasta reilun 20 kilometrin päähän Päivärannan-Puijonsarven kouluun, jossa oli satoja oppilaita.

Noin kuuden kilometrin päässä olisi sijainnut koulu, mutta se oli naapurikunnan puolella, eikä sinne ollut kaupungin puolella asuvalle silloin pääsyä. Neljännestä luokasta lähtien kävelin, pyöräilin, menin sedän traktorin tai auton kyydissä 2,5 kilometrin päähän linja-autopysäkille, josta matka jatkui bussilla koululle. Vanhempani olivat lähteneet jo aikaisemmin töihin. Päivälle kertyi pituutta, ja joskus kuljetusta piti odottaa tunti jos toinenkin, sillä ihan joka tunti ei kyyti maalle mennyt, mutta koulussa oli kivaa.

Vuosikymmenien aikana kyläkoulujen ovia on mennyt lopullisesti säppiin, mutta vielä joillakin oppilailla on mahdollisuus käydä pientä koulua. Kyläkouluilla on vahvuutensa, joita jalostamalla ne voisivat vetää oppilaita myös kaupungin suunnasta. Miltä kuulostaa luontokoulu, jossa saisi upottaa sormet multaan ja veistää monipuolisesti puusta perinteisten luontoretkien ja kasvintunnistamisten lisäksi? Keväällä luokassa kasvatettaisiin tomaatintaimia, jotka myöhemmin vietäisiin pihalle kasvihuoneeseen kasvamaan.

Luonnollisesti pihalla sijaitsisi oma ryytimaa yrtteineen ja perunoineen. Lähiseudun maatilan kanssa tehtäisiin tiivistä yhteistyötä. Pian jokainen koululainen jo tietäisi, mitä tarkoittaa hieho, uuhi ja emolehmä.

Suonenjoen kaupungissa tehdään kouluverkkoselvitystä, joka on edennyt kuntalaisten kuulemiseen. Löytyvätkö luonnosta ratkaisut?

Pian jokainen koululainen jo tietäisi, mitä tarkoittaa hieho, uuhi ja emolehmä.

Kommentoi