Suonenjokelaiset, nyt on viimeinen mahdollisuus vielä vaikuttaa jokimaisemamme kohtaloon. Kaupungin päättäjät kokoontuvat näinä aikoina miettimään säästökohteita talousarvioon tuleville vuosille.
Kaupunginjohtajan kirjoitus paikallisessa lehdessä antoi hyvän tilannekuvan, miten tiukille kaupungin talous joutuu tulevaisuudessa: mihinkään turhaan ei ole varaa.
Yksi täysin tarpeeton rahareikä on pakkomielteisesti läpipuskettu päätös ns. ”Puistokäytävästä”. Teknisen lautakunnan 26.2.2020 hyväksymässä kaavoituskatsauksessa todetaan: ”Rantapuiston asemakaavan muutos, kaavamuutoksella tutkitaan mahdollisuus sijoittaa kevyen liikenteen väylä joen varteen, Kruununsillan ja Rantakadun mutkan välille”.
Väylä ja käytävä ovat aivan eri asioita rakentamisen kannalta. Kaavamuutoshan siis meni valitettavasti läpi valtuustossa 29.6. äänin 16 puolesta, 12 vastaan.
Suonenjoen kaupungin sivuilta löytyy valtuuston kesäkuun kokouksen pöytäkirja ja äänestystulos. Asiasta kiinnostuneet asukkaat, käykääpä kaupungin nettisivuilla ja tarkistakaa, toimiko valitsemanne ehdokas tässä tärkeässä äänestyksessä niinkuin olitte toivoneet!
Jos ei, niin soitelkaapa ehdokkaallenne ja yrittäkää puhua vielä hänelle järkeä, ettei rahoja hankkeelle myönnettäisi ja koko hanke poistettaisiin lopullisesti menokohteista, jotta tulevat sukupolvetkin saisivat nauttia vielä luonnontilaisesta joen länsirannasta. Vaalitkin lähestyvät?
Joen länsiranta on sellaisenaan varsinainen luontoparatiisi.
Joenrannan rakentamisen vaikutuksista luontoon ei ole paljon puhuttu tai paremminkin niitä on koko ajan vähätelty. Joen vesi, linnusto, puusto ja eläimet jäivät puutteelliselle tutkinnalle.
Joen länsiranta on sellaisenaan varsinainen luontoparatiisi, vaikka siellä ei olisikaan lailla suojeltavia harvinaisuuksia!
Kukaan ei voi ennustaa mitä tapahtuu, kun aletaan kaivelemaan joenvarren jyrkkien rinteiden alta maata, mutta varmaa on, että joen veden pilaantuminen pitkäksi aikaa on tiedossa ja mitä sitten tapahtuukaan rinteiden tämänhetkiselle valumavesien imeytymiselle.
Projektin aikana kaupunkilaisilta on kysytty mielipidettä ”Puistokäytävän” rakentamisesta.
Joka kerta suurin osa kantaa ottaneista on ollut hanketta vastaan. Kuinka mielipiteet on otettu huomioon? Tämäkö on demokratiaa, että 16 valtuutettua päättää noin 7 000 asukkaan puolesta jokimaiseman pilaamisesta?
Joen itäpuolella, Siioninsillalta Maitomaan kohdalle on hieno kevyen liikenteen väylä kuntoilulaitteineen ja virkistysalueineen ja jatkona vielä väylä länsirannalla rautatiesillan ali ja terveyskeskuksen ohi.
Suunnittelussa oleva uusi, länsirannan ”kevyen liikenteen väylä” olisi vain 350 m pitkä, ahtaaseen paikkaan rakennettava ja väkivaltaisesti kulttuurimaisemaa muuttava. Väylä koskettaa yli sataa taloutta naapuristossa eikä tuo lisärvoa liikenteellisesti.
Hyvää keskustelussa on se, että nyt harkitaan vasta suunnittelun aloittamista ja siihen tarvittavia rahojen saantia tulevaan talousarvioon. Vuoden 2021 talousarviossa rahat ovat tiukilla. Tässä on sopiva säästökohde!