Asiasta ja vierestä: Upoksissa menneitä ihmetellen

Anne Hakkarainen

Paikallislehden vanhojen vuosikirjojen selaaminen on erittäin kiinnostavaa ja aikaa vievää, sillä juttuja uppoutuu lukemaan ja kuvia katsomaan niin, että ajantaju häviää. Työajalla niihin ei parane kauan syventyä, mutta omalla ajalla voi olla upoksissa pitempään.

Aina silloin tällöin joku lukija kyselee vanhoja lehtijuttuja tai lehdessä olleita kuvia ja silloin hänet ohjataan lehtiarkiston pariin, sillä sähköistä arkistoa Sisä-Savolla ei ole kuin 2000-luvun puolelta.

Tein viime viikolla katsauksen paikallislehden vuoteen 1980. Oli yllättävää, miten paljon lehdistä löytyi tuttuja nimiä ja kasvoja eri kunnista, vaikka en ole kotoisin täältä päin enkä täällä elänyt 80-lukua. Henkilöt ovat tulleet tutuiksi työn kautta vuoden 1998 jälkeen, jolloin muutin Suonenjoelle asumaan.

Tammikuussa vuonna 1980 Sisä-Savon Lehdessä kerrottiin alueen opiskelumahdollisuuksista, sillä yhteishaku oli alkamassa helmikuussa.

Suonenjoen ammattikoulussa toimi silloin kahdeksan linjaa. Ammattikoulu otti seuraavana syksynä 120 uutta opiskelijaa. Erityisesti metallityöosastolle näytti rehtorin mukaan olevan suhteellisen helppo päästä sisään. Sen sijaan esimerkiksi autonasentajan opintolinjalle oli tulossa tälläkin kertaa kova tungos.

Myös Suonenjoen maatalousoppilaitokseen oli vaikea päästä opiskelemaan, sillä ensisijaisia hakijoita oli edelliskerralla 59, joista vain 42 sai aloituspaikan. Yhteensä 224 hakijalla Suonenjoen maatalousoppilaitos oli yhtenä vaihtoehtona.

Autonasentajan opintolinjalle kova tungos.

Oppilaitoksen johtaja painotti haastattelussa, että ne viljelijöiden lapset, jotka aikovat jäädä kotitiloilleen, heidän on syytä hakea oppimaan ammattia maatalousoppilaitoksesta. Toinen mahdollisuus oppia koulun johtajan mukaan on ”pitkä linja” oppimisen ja erehtymisen kautta olemalla kotona töissä isän ohjaamana.

Lehdessä todettiin, että emännän paikka voi olla maailman paras paikka, mutta emäntäkoulun käyminen on vaikka joka tytölle paikallaan yleistaitojen kannalta.

Suonenjoen emäntäkoulussa oli vuoden mittainen yleislinja, jolla käytiin läpi kodin- ja maatilan hoitoon liittyvät asiat. Emäntäkouluissa saattoi olla myös talouslinja, mutta se oli Suonenjoelta lakkautettu.

Lehdessä kerrottiin myös lukio-opiskelusta.

On se ollut jännää aikaa, kun Suonenjoella on pyörinyt noin paljon nuoria. Ammattikoulun oppilasasuntolassakin oli 66 opiskelijalle ilmainen asunto.

On ollut iso etu opiskella ammattiin omalla kotipaikkakunnalla tai naapurikunnassa.

Tähän ei ole enää paluuta, mutta nykyään Sisä-Savossa on kuitenkin tietyillä aloilla tarjolla työvaltaisesti toteutettavaa koulutusta.

Keskustelu