sunnuntai 24.6.2018 Johannes, Juhani, Juha, Jukka, Janne, Juho, Jani, Jussi, Juhana

Parasta paikallista

Maastoa paloi rutikuivalla hakkuuaukealla

Noin kaksi hehtaaria maastoa on palanut hakkuuaukealla Tervossa Talluskavanatien läheisyydessä. Pelastuslaitos on rajannut palon ja on sammutustöissä. Hälytys kohteeseen Talluskanavantieltä muutama sata metriä pohjoiseen tuli varhain aamulla kello 5.58.
Myös taimikkoa paloi hieman, ja palo levisi myös metsään muutaman kymmenen metrin matkalta.
– Kaivinkoneen kuljettaja ja naapuripalstalla töissä ollut henkilö saivat sammutettua palon metsän reunassa tamppaamalla näreestä katkaistuilla hosilla, jotta palo ei ehtinyt levitä pidemmälle, päivystävä palomestari Arto Heiskanen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo.
Ilmoituksen palosta teki koneenkuljettaja, joka oli tulossa paikalle koneella tehtäviin metsänhoitotöihin.
Hakkuuaukealla oli edellispäivänä tehty koneellisia metsähoitotöitä.
– Palo on todennäköisesti syttynyt eilisestä metsähoidollisesta työstä, mitä on koneellisesti tehty ja jäänyt kytemään, mutta varmaksi en pysty vielä sanomaan, Heiskanen toteaa.
– Useampi tunti tässä sammutellaan. Meitä on ollut täällä 13 henkilöä töissä Talluskylän sammutusosastosta, Karttulasta, Tervosta, Pielavedeltä ja Kuopiosta, Heiskanen luettelee.
Alueella on voimassa metsäpalovaroitus.
– Maasto on rutikuivaa, Heiskanen kuvailee.

Jätä kommentti

*