maanantai 23.2.2020 Aslak

Parasta paikallista

Apuja työssä jaksamiseen ja ajanhallintaan

Ihmisen aivot eivät ole juurikaan muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana, mutta erityisesti tietotyötä tekevien työnkuva on sirpaloitunut, tiedonvälityksen nopeus ja määrä ovat kasvaneet ja eletään jatkuvassa muutoksessa. Miten ihminen voi pärjätä työelämässä ja hallita siihen käytettävää aikaa? Keskustelua tärkeästä asiasta työhyvinvoinnin vinkkelistä herätteli psykologian professori, aivotutkija Tapani Riekki.

Riekki ei ratkaissut kuulijoiden henkilökohtaisia ongelmia, mutta antoi työkaluja ajanhallintaan. Väsymystä torjutaan nukkumalla. Jos yöllä herää ja jää miettimään tekemättömiä töitä, joihin ei yöllä voi vaikuttaa, voi tehdä päätöksen asian hoitamisesta. Sen voi myös kirjoittaa lapulle, jolloin se on helpompi työntää pois mielestä. Isoja kokonaisuuksia voi palastella ja kirjoittaa niitä vaikka post-it lapulle, mistä tehtyjä työosioita on mukava yliviivata. Yliviivaus on myös palkitsevaa palautetta itselle, että jotain on saanut tehtyäkin, eikä ole vain tekemättömiä töitä.

Lue koko juttu 30. tammikuuta Sisä-Savosta.

Jätä kommentti

*