perjantai 28.7.2017 Atso

Parasta paikallista

Edunvalvontasihteeriä epäillään kavalluksesta

Kymmeniä tuhansia euroja kymmeniltä asiakkailta

Poliisin talousrikostutkinnassa Kuopiossa on tutkittavana epäily edunvalvontaan liittyvästä rikoksesta, joka on tapahtunut Sisä-Savon alueella.

Edunvalvontasihteerin epäillään kavaltaneen edunvalvonnan asiakkailta kymmeniä tuhansia euroja.

– Asiakkaita on ollut yli 60 ja he ovat olleet iältään noin 30–90 -vuotiaita, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sari Knaapi Itä-Suomen poliisilaitoksen talousrikostutkinnasta kertoo.

– Epäillyt tapahtumat ajoittuvat vuoden 2014 lopulta vuoden 2016 loppupuolelle saakka, hän toteaa.

Tapausta tutkitaan virkarikoksena ja kavalluksina.

– Asia on poliisilla esitutkinnassa ja tutkinnan on arvioitu valmistuvan kesän jälkeen. Sitten asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan.

Knaapi mainitsee, että epäilty on työskennellyt  Pohjois-Savon edunvalvontatoimiston palveluksessa.

Hänen mukaansa edunvalvontasihteeri ei toimi enää virassa.

Knaapi toteaa, että valmistuvat esitutkintapöytäkirjat ovat pääsääntöisesti salassa pidettäviä niiden sisältämien yksityisluonteisten tietojen, kuten terveys- ja varallisuustietojen takia.

Edit. klo 16.09. Edunvalvoja-nimike on muutettu edunvalvontasihteeriksi.

Jätä kommentti

*